No lakaisen lakaisukoneella tietenkin!

70-luvulla Pikku Kakkosessa kysyttiin lasten toiveammatteja ja yksi poika totesi pontevasti lakaisevansa lakaisukoneella tietenkin. 90-luvulla nämä vastaajat etsittiin uudestaan ja kyseltiin mihin ammatteihin vastaajat lopulta päätyivät. Lakaisukoneenkuljettajasta tuli kuin tulikin tuon hienon härvelin ohjastaja. Pitkä juonto pieneen juttuun mutta perjantaina Ponnarilla oli vapaapäivä ja olimme aamulenkillä aika myöhään. Meitä vastaan tuli lakaisukone ja meitsi oli ihan tohkeissaan moisesta koneesta. Seurailin koneen pyöriviä harjaksia hetken ja sitten aloin kärttää konetta leikkiin. lakaisukoneenkuljettajaa nauratti kun olin pylly pystyssä, etujalat maassa ja haukahtelin. En saanut leikkikaveria mutta elämyspointsi tuli, en ole ennen moista konetta nähnyt. Villiä!
Lauantaina Parta ja Ponnari menivät juhlimaan Ponnarin serkun häitä ja meitsi jäi kotimieheksi. Tyypit tulivat välillä ulkoiluttamaan ja ruokkimaan meitsin ja palasivat sitten juhliin. Yksin ollessani aika kävi hiukan tylsäksi eikä lukeminen oikein innostanut ja niinpä päätin opetella tekemään origameja.Parta on taitellut sellaisen linnun joskus ja lintu kökötti ikkunalaudalla. Kiipesin siis sohvalle, laitoin etujalat selkänojalle ja nojasin ikkunan suuntaan saadakseni linnun suuhuni. Ajatuksena oli, että ottaisin linnusta mallia ja taittelisin oman koristeen mutta paperi ja Herra Ylikurttulan kuolantuotanto eivät oikein ole hyvä yhdistelmä. Juhlijat siis löysivät paperitollon, eivät hienoa taittelutyötä.

Kun aika käy tylsäksi

on keksittävä viihdykettä.
Perjantaina Ponnari lähti suoraan töistä ajamaan Janetskin kanssa Raumalle ja meitsi oli yksin kotona normaalia kauemmin. Tytöt hakivat Janetskin ja Pulksin yhteishuoltajuuskissat Janetskin hoiviin. Yleensä saan häärätä yksin maksimissaan 3 tuntia, nyt aika tuplaantui ja tylsäähän meitsille siinä ajassa ehti tulla. Onneksi olen nokkela poika :) Avasin työhuoneen oven, valitisn tuolilta yhden kirjan ja raahasin viihdykkeen sänkyyni. Ponnari on laiskimuksena jättänyt lainasta tulleita kirjoja tuolille ja siitä oli kätevää valita mieluista lukemista. Otin pinkan keskeltä koska päälimmäiset olivat liian jänniä.. Kirjassa ei ollut edes hampaan jälkiä, osaan lukea ihan nätisti jo!
Ponnarin kotiuduttua lähdimme melkein heti ajamaan Nynnelin luo ja autossa oli ihan ihmeellisiä hajuja. Nuuskuttelin niin keskittyneesti että olimme perillä ennen kuin tajusin että oltiin edes lähdetty liikkeelle. Iltalenkkeilimme puistossa Nynnelin kulmilla ja taas tuli uusia uutisia ihan tuutin täydeltä. Hyppelin tapani mukaan penkeille, aitojen yli ja melkein Nynnelin syliin. Tein temppuja kun pyydettiin ja sainkin Nynneliltä palkaksi kanaa. SLURPS! Katselin pää kallellani kahta pomppivaa rusakkoa ja ihan hiukan olisin halunnut juosta pitkäkorvien luo mutta tyydyin tottelemaan Ponnaria. Pasteerun jälkeen hurautimme hakemaan Parran töistä ja sitten olikin jo aika mennä maate. Kirja jäi hiukan kesken ja Ponnarin ryökäle nosti sen pöydälle. Onneksi se ei meitsiä estele, ei edes pahemmin hidasta.

Vastaanottokomitea vaiko teekutsut?

Torstaina Ponnaria odottikin melkoinen vastaanottokomitea, kun ovella oli meitsi suussaan jalkapallo ja oven vieressä rivissä oli Unelma (pehmoinen Bulldoggi joka on ollut meitsillä ihan vauvasta asti), kattimatti ja röhkis. Parta epäili että Ponnari oli yllättänyt meitsin kesken teekutsujen, Ponnari taas uskoi että kyseessä oli vaan hiukan mittavampi vastaanottokomitea. Oikeastihan raahailin tyypit jonottamaan ovenpieleen ihan vaan ajankuluksi :)
Kävimme Ponnari kanssa hiukan metsässä rämpimässä, siinä sivussa hoidettiin risusavotta ja furminointi. Miten tätä karvaa voikin lähteä tällaiset määrät? Onneksi risujen järsiminen saa ajatukset pois harjauksesta.Iltaruuan kanansiivet piti taas metsästää, tällä kertaa ruoka löytyi sellaisen puolipyöreän metallikipon alta. Astetta enemmän haastetta kun ei ollut mitään kahvaa jonka alle olisi voinut tunkea tassunsa. Hetken asiaa pähkäiltyäni tajusin työntää kipon ihan kiinni maton reunaan ja tadaa! Kipon reuna nousi sen verran että sain tassun väliin ja loppu olikin ihan palanen kakkua! Herkullista ja viihdyttävää :)

Saku Sammakko ja sen pelastajat

Keskiviikkona pyrähdimme iltalenkille koko lauman voimin, jeeee! Tuuliset kelit ovat kyllä hihnan toisen pään kannalta aika haastavia, meitsi saa sellaista pomppuenergiaa puhurista että alta pois, risut ja männynkävyt :)
Ulkoilu sujui leppoisasti vaikka meinasinkin pimeässä astua vahingossa vesilammikkoon. USCH, ei meitsin sokeristä kehrätyt tassut kestä kastumista. Onneksi ehdin viime tipassa hypähtää lammikon yli :) Katsastimme hiukan puiston edistymistä ja sinnehän olikin ilmestynyt jotain lasten renkkumisjuttuja ja hassun näköinen, puöreä keinu. En kuulemma saa leikkiä niissä vaikka ihan kakara olenkin. Pöh!
Rappukäytävään päästyämme hissin vierestä kuului ihmeellistä vikinää ja Parta & Ponnari kuvittelivat, että rappukäytävään oli päässyt hiiri.
Ei siellä hiirtä ollut vaan sammakko! Saku raukka pomppi hädissään seinään vasten ja koitti päästä pakoon tai ulos tai ulos pakoon. Oli kyllä metka ääni ollakseen lähtöisin sammakosta, mahtoikohan se olla niitä Ruotsista tulleita mölysammakoita? Parta oli ihan ritari ja nappasi sammakon käteensä ja kiikutimmekin sakun takaisin ulos. Haistelin otusta hetken ja jäin ihmeissäni katsomaan tyypin pitkiä loikkia. Niistä voisi ottaa mallia ja alkaa treenaamaan...

Laiskureita laulattaa

Lauantaina hengailin Ponnarin kanssa leppoisasti kotona kun Parta oli töissä. Ponnari oli hiukan kipeänä ja yritin parhaani mukaan viihdyttää sohvalla lepäilevää potilasta. Iltapäivällä Ponnarin kunto oli jo sellainen että uskaltauduimme ulos ja teimmekin mainion metsälenkin. Ohjelmaan kuuluin normaalia kaatuneiden puunrunkojen päällä trapetsitaiteilua ja risusavottaa. Puunsäleet lentelivät kun meikäläinen nautiskeli keppien kanssa :)
Sunnuntaina oli asiat ihan päälaellaan kun Parta ulkoilutti meitsiä aamulla jo kuudelta ja Ponnarikin heräsi seiskalta. Yritä siinä sitten nukkua kun tyypit kekkuloivat hereillä. Otimme Parran kanssa päikkärit ja annoimme Ponnarin häärätä askartelujensa kanssa ihan rauhassa. Tirsojen jälkeen kävin Ponnari kanssa hiukan huviajelulla ja haistelemassa sunnuntain uutiset. Tuulinen keli sai korvat lepattamaan ja tämän ukkelin hiukan villiksi kuten tavallista. Lenkin jälkeen oli vuorossa pedikyyri, blääh. Maltoin maata rauhassa Parran kainalossa koko operaation ajan, mutta heti kun sain luvan, lähteä niin singahdin pois. Sitten olikin taas aika ottaa pienet torkut :)

Tee-se-itse-agility

Perjantaina Ponnari antoi meitsille hiukan aivojumppaa ja laittoi lattialle namin ja namin päälle kattilan väärin päin. Taisi luulla että joutuisin enemmänkin funtsimaan miten namin saisi parempiin suihin. No, eihän siihen mennyt kuin yksi punainen minuutti kun rouskuttelin namia. Temppu toistettiin koska Ponnari halusi nähdä miten ratkaisin ongelman. Valitsin helpoimman keinon ja kippasin kattilan ympäri tunkemalla tassun kahvan alle. Seuraavaksi saan kuulemma kahvattoman version, jos se tarjoaisi astetta enemmän haastetta :)
Perjantaiseen tapaan lähdimme kävellen Partaa vastaan ja ehdimme kävellä taas sopivasti reilun tunnin. Taas muutama sata metriä kauemmas kuin aiemmilla kerroilla :) Joskus vielä ehdimme Partaa vastaan työpaikalle asti :) Matkalla tein hiukan tee-se-itse- agilityjuttuja kun pujottelin yhden työmaan merkkikeppien välistä, hyppäsin penkille, kävelin päätyyn, tein hienon käännöksen, kävelin toiseen päähän ja hyppäsin sulavasti takaisin maahan. Matkalla oli katoksellinen bussipysäkki jonka toisesta päädystä puuttui lasi. Hyppäsin komeasti päädyn läpi, kun se kerran sopi illan teemaan hiukan sovellettuna agilitynä :) Hauska retki ja sain Ponnarilta hurjasti kehuja kun koko lenkki meni löysällä hihnalla enkä siis vetänyt kertaakaan. Joki rasti seinään, yleensä hihna kiristyy edes kerran kun innostun. Mallikelpoista menoa :)

Halipulainen pomppuistuja

Lieneekö kylmennyt ilma vai pimenevät illat syynä ihan mahdottomaan halipulaan. Paras paikka iltaisin on sohvalla Parran ja Ponnarin välissä. Välillä lepuuttelen päätäni Parran pään päällä, välillä taas kaatua kupsahdan Ponnarin syliin tassut kohti kattoa. Kunhan vaan pääsen mahdollisimman lähelle, niin kaikki on hyvin. Sylivauva mikä sylivauva. Maanantai ja tiistai olivat ihan parhaita päiviä kun Parralla oli vapaa, viikonloppu olikin taas vaihteeksi nelipäiväinen näin meitsin vinkkelistä katsottuna. Jei!
Aamuisin on jo huisin kylmää ja pimeää, hrrr! Lämmin sohva houkuttaa paljon enemmän kuin ulkoilu, mietinkin välillä, joskos olisi mukavampaa olla kissa? Ei tarvitsisi ulkoilla sateessa, kävisi hiekkalaatikolla silloin kun siltä tuntuu :) Miinuspuolena olisi kyllä luiden ja muiden herkkujen puuttuminen ja kävelyillä bongatut jutut. Ehkäpä koirana on sittenkin kivempaa.
Keskiviikkona vietinkin kotipäivää ihan yksin kun Partakin meni töihin jo aamulla. Ajankulukseni aukaisin makuuhuoneen oven kuten aina, mutta nyt olinkin lisännyt repertuaariini uuden tempun. Olin laittanut makkariin myös valot päälle ja avannut vaatehuoneen oven. Sängyssä oli kummallinen, noin 58 kiloisen koiran kokoinen painauma ja peitot jotenkin oudosti mytyssä.. Mitään en tunnusta :)
Ulkoilimme Ponnarin kanssa rauhallisen lenkin, aina siihen asti rauhallisen kunnes näin lapsia pomppimassa trampoliinilla. Katselin pomppijoita aikani ja hioin koreografiaa valmiiksi, sitten alkoi pomppushow! Istuin maassa, hypähdin ilmaan, istuin uudestaan. Näin edeten pomppuistuin Ponnarin ympäri. Ponnari seisoi suu auki tuijottamassa hepuliani eikä voinut muuta kuin nauraa. Pomppiminen ja istuminen tehtiin luonnollisesti häntä heiluen ja hurjalla vauhdilla. Lapset kiljuivat trampoliinilla niin iloisina että piti heti matkia, vaikka ilman trampoliinia :)

Viikonloppu oli ja meni

Lauantaina lähdimme Ponnarin kanssa Partaa vastaan kävellen ja liftasimme kotimatkan. Reilussa tunnissa olimmekin jo aika matkan naapurikaupungin puolella, pidemmällä kuin koskaan. Töppöjaloissa oli vauhti päällä :)
Jäimme odottelemaan Partaa yhdelle bussipysäkille ja pysäkin taakse oli pysäköity traktori ja traktorin perässä oli sellainen rampillinen lava. Asiaan vihkiytymättömän silmin lava näytti sellaiselta, jossa voi kuljettaa pienempiä koneita mukana. Totta kai minun piti kiivetä ramppia ylös ja keekoilla siellä lavalla katselemassa maisemia :) Minkäs sitä wannabe agilitykoira luonnolleen mahtaa? Ponnari sanoikin että tarvitsen ehkä puujalat joululahjaksi kun viihdyn korkealla :)
Autokyyti kotiin kruunasi iltalenkin, olen kyllä automies henkeen ja vereen.
Sunnuntaina otettiin aamulenkki pitkän kaavan mukaan ja luin uutisia sellaisella hartaudella, että lienee taas juoksuisia tyttöjä meidän nurkilla. Meitsiä ei haitannut yhtään se, että Ponnari hääräsi Furminatorin kanssa pitkän tovin kun on niin uppoutunut nuuskimaan juttuja. Edes hännän harjaaminen ei saanut kuonoani irtoamaan maasta ja se on jo paljon se! Hännän harjaaminen vaan ei ole kivaa. Ei haitannut sekään, että Ponnari tyhjensi pari marja-aroniapensasta, nuuskittavaa löytyi yllin kyllin myös pöpeliköstä. Olisipa aina sunnuntai :)

Patsastelua

Torstaina ajaa hurautimme Ponnarin kanssa hakemaan Partaa töistä ja patsastelimme hiukan kylillä katselemassa kaupunkilaisten kotkotuksia. Ponnari raahasi meitsin katselemaan Stockmannin ikkunoita mutta niissähän oli keltaiset teipit ja haamujen kuvia. Meitsiä ei haitannut, haistelin innoissani kaupunkilaistyttöjen jättämiä viestejä ja tutkailin vanhoja kotikulmiani. Odotimme Partaa kävelykadulla ja aikani kuluksi hyppäsin kiviselle korokkeella istuskelemaan. Koroke oli ehkä metrin korkea, metrin pitkä ja 40 senttiä leveä. Istua tönötin korokkeella kuin MGM hotellin kuuluisa leijona Las Vegasissa. Siinä selitys kuvalle. Ponnari sanoi että olen komeampi kuin tuo patsas ja uskottava se on, Parta ja Ponnari kun ovat nähneet oikean patsaan kun rontit karkasivat ja menivät naimisiin Vegasissa muutama vuosi sitten. Ohikulkijoita nauratti patsasteluni ja olihan se hiukan haastavaa pysyä kapeahkolla ja liukkaalla kivikorokkeella kun häntä vispasi ympyrää :) Parran nähdessäni loikkasin sulavasti maahan ja jatkoin hännän pyörittämistä. Mukava iltaretki vanhoille huudeille mutta täytyy sanoa, että nykyiset maastot ovat paljon mukavampia ulkoilun kannalta. Mitäs me maalaiset :)

Aa bee cee dee tyypit kävelee,

pitkospuita pitkin melkein mereen.
Keskiviikoksi oli sovittu kävelytreffit Open kanssa, jee! Lähdimme kävelemään merta kohden aika huikaisevan hienoa auringonlaskua katsellen ja kirpakkaa tuulta päin puskien. Aikamme edettyämme kuononi veti metsän suuntaan ja siellä olevalle luontopolulle. Mikäs siinä, tytöille sopi metsäytyminen ja niin sitä mennä rymisteltiin, meitsi joukon nokkamiehenä. Kuljimme mutkittelevaa polkua ylös ja alas ja tupsahdimme Kuusistonlahden lintutornille. Torniin piti tietysti kiivetä ja kipuaminen kyllä kannatti, ihan uskomattomat näkymät! Aurinko oli juuri sukeltamassa mereen ja heinät heiluivat tuulessa. Lintutornilta jatkoimme matkaa ja meilläpä olikin seikkailumieli mukana! Tytöt valitsivat reitin vaikkeivat tienneet minne se johtaa ja hetken päästä kuljimmekin peräkanaa pitkospuilla. Veteen oli tehty polku ja polku kulki keskellä heinikkoa. Siinä sitä kuljettiin kieli keskellä suuta ja yritettiin olla molskahtamatta veteen. Koitin yhdessä kohtaa tehdä uukkarin mutta vastaan tuli Ponnari eikä kapeilla pitkospuilla päässyt ohittamaan. Aika villiä kulkea veden päällä heinikossa :) Kiipesimme pariin matalaan näköalatorniin pitkospuumatkalla ja ihailimme syksyistä maisemaa. Pitkospuut loppuivat peltoon ja päädyimme Open äidin kulmille. Noilla kulmilla tapasin pojan, ehkä ekaluokkalaisen ikäisen. Poika kysyi kohteliaasti saako meitsiä silittää ja Ponnari lateli perusvastauksen: Saa silittää mutta olen hiukan innokas ja voin pussata. Poika vastasi reippaana että juuri sellaisista koirista hän pitääkin :) Tervehdin hyväkäytöksistä poikaa aika maltillisesti ja suurehko kokoni teki kaveriin vaikutuksen. Toivottavasti törmäämme tuohon reippaaseen nuorukaiseen vielä uudestaan. Emme piipahteen Open äidille juomaan vaan Ope johdatti meidät oikopolkua takaisin kotikaupunkiimme. Oikopolkua mentiin siksi että Open piti ehtiä hakemaan miestään asemalta ja normaaleja polkuja pitkin aika ei olisi enää riittänyt. Me ollaan sellainen kuhkariporukka että aika vaan humpsahtaa johonkin aina.. Kaikin puolin siis hyvät kävelytreffit. Puolitoistatuntinen hujahti kuin siivillä, kiitos taas paikallisoppaalle seurasta ja uusista oikopoluista :)
Ensi kerralla pitää napata kamera mukaan!

Ulkoiltu on!

Tämä kuva on seikkailupuistopäivältä kun meitsi on ihan Kukkulan Kuningas
Assistenttini Ponnari on edelleen aika yskäinen ja nuhainen eikä ole jaksanut töiden jälkeen kauheasti istuskella koneella päivittämässä kuulumisia. Perjantaina lähdimme Ponnarin kanssa kävelemään Turkuun päin ja ehdimme reippailla tunnin ennen kuin meitä vastaan tuli tuttu auto. meitsi bongasi auton ennen Ponnaria ja iskinkin heti havainnon tehtyäni takamuksen maahan ja jäin odottamaan että Parta pysähtyy ja saan hypätä kyytiin. Paluumatka meni siis autokyydillä mutta onneksi menomatka oli ihan sopivan mittainen iltalenkiksi. Pimeässä illassa tuli huomattua että meitsin hihnassa ollut heijastin on kadonnut mystisesti, samoin on käynyt Ponnarin takissa olleelle heijastimelle. Kummasti ne katoavat kun tällaisen virtapiikin kanssa ulkoilee. Pitääkin muistaa kaivaa se metallinen välkkyvä valo kaapista että muutkin näkevät missä kuljetaan.
Lauantaina ajaa hurautimme Ponnarin kanssa Janetskin luo kylään. Kävimme tunnin mittaisella iltakävelyllä ihan uusissa maastoissa, siinä riitti taas tuoksuteltavaa ja kuljinkin tiiviisti nenä maassa. Kävelyn jälkeen kiipesimme janetskin luo 7. kerrokseen rappuja pitkin hissiremontin takia. Kuljin joukon nokkamiehenä ja koska olen hiukan ripeämpi kiipeäjä kuin tytöt, kiipesin raput moneen kertaan. Menin ensin yhden kerrosvälin ylös niin pitkälle kuin hihna antoi myöden, kipitin rappuja alas tyttöjen luo ja kipusin taas ylös. Ihan hyvä iltatreeni kävelyn jatkoksi :) Janetskin luona hörppäisin kipollisen vettä, kiipesin Janetskin syliin ja sitten laitoinkin lattialle maate ja kuorsasin menemään. Välillä piti käydä parvekkeella kyttäilemässä mitä naapurustossa tapahtuu ja hiukan vilvoittelemassa. Ja sitten taas nukkua. Hyvä että nukuin kylässä, kotona olin taas ihan virkeä ja laitoin hiukan leikiksi lelujen kanssa.