Siskolikka ja tyhmät teipit

Yksi kaunis päivä tässä, on siitä jo monta viikkoa aikaa, lähdimme taas retkelle. Nappasimme kyytiin Janetskin ja Minskin ja ajoimme meitsille jo tuttuakin tutummalle Huhtalan tilalle. Siellä odottikin aikamoinen ylläri, maitsin siskolikka Hiisi. Jotain ihmisiäkin tietty mutta niistä viis näin koiran näkokulmasta kertoen. Hiisi oli kuulkaa melkoinen pakkaus ja yritti alkaa komentamaan meitsiä. No ei kyllä onnannut, meitsiä ei komentele kukaan. Ei ainakaan ilman että on edes häviävän pieni mahis saada siitä jotain palkaksi. Ja koska Hiisillä ei ollut taskuja tai mitään kassia, oletin ettei myöskään nameja ole luvassa joten en alistunut komentelun edessä vaan laitoin siskolle kampoihin. Pääsimme yhteisymmärrykseen asioista ja painuimme ulos riekkumaan. Siellä sitä mentiin ihan hulleros bulleros pyörien, juosten kierien ja loikkien. Kovasti meitä yritettiin ikuistaa kameroilla ja aika monta kertaa kuului kommentti: Tästä tuli melkein hyvä kuva. Aika monta kuvaa joissa näkyi epäselvä viuhahdus meistä jommasta kummasta tai molemmista. Pelkkiä hännänpäitäkin ikuistui useita. Kävimme Hiisin kanssa Eetun ja Maken tarhassa syömässä heposilta putoilleita leivän muruja, pusuttelimme lampaat ja meitsi leikkipökki Eemelin kanssa, se on meidän pässinpäiden juttu. Kävimme pienellä metsäretkelläkin ja otimme lambit mukaan. Tyypit juosta kipittelivät ja pukittelivat metsikössä kuin varsat kevätlaitumilla. Hassuja ötököitä. Retkellä oli hiukan tyhmäkin puolensa, Satu teki meitsistä ja Hiisistä poroja! Ihan tyhmät teipit. Ihan vaan kostoksi irrotin omani tuota pikaa, olivat ne vissiin 36 tuntia paikoillaan. No, teipeistä huolimatta hyvä retki.