Teinidepressio

Torstaina olin Parran kanssa ulkona vastassa töistä kotiutuvaa Ponnaria ja Ponnari nappasikin meitsin kyytiin ja ajaa hurautimme fysioterapeutille. Viime käsittelyn hyvät tulokset olivat edelleen huomattavissa enkä ole siis onnistunut tuhoamaan oudoilla asennoillani kaikkea fyssarin tekemää työtä. Hyvä hyvä! Tunnin verran taas makoilin hoidettavana ja välillä olo oli niin rento, että silmäni lupsahtivat kiinni ja ilmoille kajahti perin miehekäs kuorsaus. Lannerangasta toisen puolen jumi on historiaa mutta toisen puolen kanssa on vielä hiukan töitä. Ei hoppu hyväksi tässäkään asiassa, seuraava hoitokerta on elokuussa ja silloinkin toivottavasti on taas edetty hiukkasen parempaan suuntaan. Ponnarin housuissa oli oudon tuttu tuoksu ja hetken nuuskittuani tajusin että hitsi vie, housuissa tuoksuu ihan riisi. Joko Ponnari oli ollut lounaalla kiinalaisessa tai sitten treffannut Masan.. Jälkimmäinen veikkaus oli oikeampi ja sainkin kuulla Masan palanneen kaupunkiin ja muuttaneen nyt lopullisesti Minskilään. Minski ja Masa ovat kyllä hyvä parivaljakko. Eikä Nakkilassakaan olla osattomia koiraperheen iloista sillä Saimi Saparoinen nauttii olostaan Nakkilan sohvalla, parvekkeella ja sängyssä. Mikäs tytön siellä ollessa kun saa jakamatonta huomiota ja ulkona on uusia tuoksuja haisteltavaksi. Otsikko viittaa tähän teinin vaikeaan elämään. Ruoka ei maistu, ei ainakaan lohi ja vihannekset, leuka on taas täynnä finnejä, ulkona pitää kulkea nenä maassa ja sisällä pitää hiukan inistä rauhattomasti. Ei ole helppoa olla hormoniensa vietävänä. Finnit ovat muuten puhjenneet ihan hetkessä, juhannuksena niitä ei vielä ollut. Nyt koko alaleuka ja huulet ovat inhojen pattien peitossa. Ja koska tiettykin rapsutan kutiavia patteja, osa niistä on auennut ja haisen kuulemma ruosteiselta raudalta. Ei niin siistiä tää teini-ikä.