Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kylillä käppäilemässä

Keskiviikkona Ponnari tuli töistä kotiin herkulliselta tuoksuva kassi mukanaan. Rapisevasta isosta kassista löytyi meitsille parin kuukauden tarpeiksi lohta, jauhelihaa, mahaa, lihaista rasvaa ja niitä odotettuja hevosen luita. Sain heti yhden luun järsittäväkseni, Ponnari taisi haluta työrauhaa tunkiessaan ruokia pakastimeen. Ja koska Ponnari on Ponnari, nyt on excelissä kunkin tuotteen kappalemäärät ja oma sarake pakkasesta käyttöön otetuille tuotteille sekä tieto koska seuraava tilaus pitää tehdä että ruokavarastoni pysyy plussalla. No ihan hyvä tietty ettei ruoka lopu kesken, se nyt olisi vallan kamala sitsueissön :) Iltasella pääsin Ponnarin mukaan kylille käppäilemään ja Aurajoen rannoilla olikin melkoinen määrä väkeä nauttimassa lämpimästä ja kauniista illasta. Tuoksuja oli niin paljon että nenää ei tarvinnut paljon maasta nostaa ja viestejäkin piti jättää kaupunkilaisflikoille ihan urakalla. Kirjoitin viesteihin lyhyesti ja ytimekkäästi: Lemmy was here :) Harmittaa ettei Ponnarilla ollut lompakkoa mukana sillä rannassa oli vielä ysin jälkeen jätskikipsa auki ja olisimme kuulemma nautiskelleet pehmikset jos olisi ollut ostosvoimaa mukana. Siinä vaiheessa kun ostovoimainen Parta liittyi joukkoon, oli kipsa jo mennyt kiinni ja jäimme siis ilman jätskiä. No, ensi kerralla sitten. Ponnarin yritti ottaa meitsistä jotain kuvia mutta eihän siitä mitään tullut kun ympäristö vei kaiken huomioni. No, yksi melkein asiallinen sivuprofiili meitsistä ja sitten pääni takana näkyvä Hämähäkkimiehen kotiluola hiukan lähempää oli illan kuvasaalis.

Ei kommentteja: