Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Jäähyväiset Masalle

Niin siinä sitten kävi että Masa ei tule enää kotiin. Siis tähän kotiin missä minä asustelen Parran ja Ponnarin kanssa. Masahan on ollut nyt Minskilässä ja siihen on syynä se, että meillä oli pieniä erimielisyyksiä siitä, kumpi meistä on nelijalkaisten pomo ja kumpi apumies. Erimielisyydet eivät oikeasti olleet ihan pieniä vaan useamman kerran Ponnari on pessyt verisiä jälkiä lattiasta ja seinistä sekä puhdistellut ja hoitanut haavojamme. Parta ja Ponnari kyselivät tilanteeseen apua ja kun neuvoista oli otettu vaari mutta tilanne ei parantunut, lähti Masa Minskilään hoitoon. Sitten piti miettiä mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja Satu alkoi etsiä hoitopoikaselle uutta kotia. Uusi koti löytyikin Skånesta, laumasta jossa on muutama narttu ja yksi vanhempi uros. Minski olisi kovasti halunnut antaa Masalle kodin mutta Masa oli jo ehtinyt hurmaamaan uuden perheensä pelkästään puheiden perusteella joten muutto uuteen maahan on edessä täällä vietetään jäähyväisiä. Parta kävi hyvästelemässä Masan tiistaina töiden jälkeen ja Ponnari hyvästelee Pallopään viedessään tyypin laivalla Tukholmaan. Minski on hyvästellyt Masaliinia jo hetken ja lähtee saattoporukaksi satamaan tänään. Kyyneleiltä tuskin vältytään mutta onneksi punaiset silmät voi selittää vastaantulijoille vaikka allergialla tai hyytävällä tuulella. Kuulin huhua että satamassa saattaa olla saattajana myös Janetski ja Partakin koittaa karata töistä hetkeksi lähettämään Pallopään matkaan. Masan uusi kotipaikka on melkoinen nuoren uroksen unelma: Iso aidattu piha, maita, mantuja ja metsää vaikka kuinka ja tyttöjä seurana. Siellä kelpaa patterijäniksen juoksennella itselleen entistä komeammat lihakset vaikkei nykyisissäkään ole moittimista. Ikävähän sitä hölmöläistä tulee mutta minkäs teet. Olihan se jo alun alkaen tiedossa että kaksi vain 3 kuukauden ikäerolla varustettua urosta saattavat ottaa yhteen ja olla sopimatta samaan laumaan kun teini-iän myrskyt iskevät kimppuun. Mahdollisuudet taisivat olla Matti Nykäsen sanoin aika fifty-sixty ja nyt tikunvedossa jäi käteen se lyhyempi tikku. Ponnari ja Masa matkailevat tänään iltalaivalla Tukholmaan ja Masa treffaa uuden laumansa aikaisin lauantaiaamuna. Masa on melkoinen kosmopoliitti, Suomen kautta Ruotsiin päätynyt Skotti :) Hip hauskaa matkaa Pallopää, ikävä Sinua tulee!

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Voi harmi että kävi näin :( mutta viisaampi luovuttaa ennen kuin sattuu suurempia vahinkoja. Meillä elettiin sulassa sovussa kolmen uroksen voimin siihen saakka kunnes iskä - Aksa kuoli. Sen jälkeen oli pari kolme kertaa pientä välienselvittelyä että kumpi jatkaa iskä koiran roolissa, onneksi ei mitään haavoja kuitenkaan tullut, mutta ääni oli karmea! karjuin naama punaisena riidan jälkeen ja raahasin niskasta molemmat arestiin ja tein selväksi että täällä on turha alkaa kukkoilemaan. onneksi nyt on ollu rauhaiseloa pari vuotta (*kop *kop koputtaa puuta) Voimia jäähyväisreissulle <3

Unknown kirjoitti...

Niinhän se on että parempi luovuttaa ennen kuin käy tosi pahasti. Alkuun nuokin rähinät oli sellaisia että ne loppui kun oikein kovaa huusi mutta loppuvaiheessa ei auttanut muu kuin mennä väliin ja siinä oli muuten melkoinen duuni saada kaksi tuon kokoista irti toisistaan...