Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kaik men, viikonloppu, vappu ja huhtikuukin.

Huhtikuun viimeinen viikonloppu hujahti taas ihan silmän räpäyksessä. Ponnarilla oli kamala flunssa ja yskä joten ulkoilimme aika rauhallisesti. Meitsiä ei haitannut, mikäs sen mukavampaa kuin nuuskutella rauhassa. Aamulenkillä treffasin naapuritalon kaksi tyttöä, Nitan ja Pimun ja ensimmäistä kertaa meitsillä oli sormen paksuiset kuolajojot suupielissä. Pimun omistaja hiukan uumoili että Pimulla olisi ekat juoksut alkamassa ja kuolajojoni nähtyään oli entistä varmempi asiasta. Sisälle tultuamme Ponnari nakkasi meitsille ruokakipon nenän eteen, laittoi Masalle hihnan ja lähti menemään. Tyypit olivat reissussa vaikka kuinka kauan ja Ponnarin housunlahkeissa oli jos jonkinlaisia tuoksuja. Masa oli ollut treffeillä Kertun, Fergien ja Minean luona. Ponnarin ja Tanjan nautiskellessa kahvia oli Masa kirmannut tyttöjen kanssa pitkin Kerttuloiden mahtavaa aitausta. Aitaus oli suurentunut entisestään ja tilahan piti ottaa kokonaan haltuun. Masa oli myös esitellyt erityisosaamistaan, veden kanssa plutraamista. Kerttuloiden pihalla on kalliota ja kalliossa muutama pieni syvennys joissa tietysti oli vettä ja hiukan jotain mutaa, lehtiä ja muuta sälää mitä tuollaisissa vesissä nyt onkaan. Masa tunki koko kuononsa veteen ja maiskutti muttei juonut. Sitten kaveri tuli terassille ruskeaa vettä valuvan turpansa kanssa ja ravisteli menemään.. Aika herrasmiesmäistä :) Reilut kaksi tuntia Masa painoi tyttöjen kanssa pihalla ennen kuin Ponnari pakkasi pojan taas autoon ja hurautti kotiin. Sunnuntaina ulkoilu jatkui rauhallisesti sillä Ponnarin yskä ei oikein tykännyt kovasta menosta. Parran lähtiessä töihin jäin yksin kotiin, Ponnari ja Masa lähtivät taas jonnekin liesuun. Ponnari ja Masa ajelivat Minskin luo ja ulkoilivat Masan vanhoissa hoitomaisemissa ja sitten kolmikko suuntasi Nakkilaan, Nakkilan Isännän synttäreille. Meitsi jäi kotimieheksi koska Ponnari oli vieläkin kipeä eikä halunnut yksin paimentaa kahta riekkuapinaa. Masa valikoitui mukaan otettavaksi siitä syystä että Masa menee autoon aina itse, meitsi taas ei mene jos ei huvita. Sain hiukan herkkuja tuliaisiksi joten kotona köllöttely ei jäänyt edes harmittamaan. Maanantaina olikin jo Vappuaatto ja Janetski tuli meille kylään. Meille ei annettu simaa mutta pienen palan munkkia saimme maistaa ja tietystikin pari nakkia. Hyvät herkut! Istuskelimme parvekkeella alkuillan mutta sitten alkoi tulla hiukan vilakka ja hyttysiä ja oli pakko siirtyä sisälle. Yksi hyttynen lenteli sisälläkin mutta vaikka kuinka yritin, en saanut sitä listittyä ja hyttynen meni ja puri Janetskia jalkaan. Vapun kunniaksi Ponnari toi meille eläinkaupasta herkulliset emakon korvat ja korvat satuamme keskityimme aika tiiviisti niihin. Voi slurps että olivat hyviä! Possunkorvia ei olekaan tainnut synttäreideni jälkeen olla ja niistä nyt on jo puoli vuotta aikaa. Masa lähti mukaan kun Ponnari heitti Janetskin kotiin ja tyypit pyörähtivät matkalla vielä kahvilla Pulksin luona. Melkoisia kyläluutia. Siinä se vappu menikin. Vappupäivänä oltiin vaan kotosalla, käytiin metsässä ja meitsi pääsi pienelle ajelulle iltasella. Ei hassumpata!

Ei kommentteja: