Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lekurissa, osa 2

Maanantaina meitsillä oli kontrolliaika lääkärille sen tulehtuneen akillesjänteen tiimoilta. Jänne vaikuttaa hyvältä eikä turvotusta enää ollut, ei siis tarvetta uudelle piikille. Jei! Pari viikkoa pitää kuitenkin ottaa vielä rauhallisesti, ei siis päivittäistä riekkumista Herra Rauskun kanssa eikä vapaana juoksentelua. Herra Rausku asustelee näillä näkymin vielä muutaman viikon Minskilässä ennen kuin muuttaa takaisin kotiin. Mikäli siis jänne ei keksi tulehtua uudestaan. Sunnuntainen painimaratoni taisi olla hiukan liian raju sillä maanantaina iltasella arastelin hiukan takajalkaani varsinkin istumaan mennessäni. Blääh! Nyt kun malttaisi olla rauhallisesti ja laiskan pulskeasti vielä hetken niin päästäisiin toivottavasti tästä vaivaajasta eroon.
Lääkärin jälkeen veimme Ponnarin töihin ja ajelimme Parran kanssa Nakkilaan aamukahville. Lienee turha edes suuremmin mainita, että vierailu oli melkoista herkuttelua meitsin osalta. Hiukan jo olikin nälkä kun en saanut ennen lääkärissä käyntiä lainkaan ruokaa. Ai niin, maltillinen kasvuvauhtini jatkuu. Kävin meinaan lääkärissä puntarilla ja lukemaksi tuli 52.4 kiloa. Vielä minusta iso poika tulee..

4 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Hienoa, kuulla hyviä uutisia! Nyt maltti on valttia poikasemme!

Unknown kirjoitti...

Koitetaan elää maltillisesti, se vaan ei ole aina niin helppoa :)

Riikka kirjoitti...

voi taivas! herrasta on siis tulossa aikamoinen möhkäle kun saa kasvatettua aikuisen massan itselleen :)
maltti on valttia... tuo vaiva valitettavasti vaikuttaa sellaiselle että uusii helposti, jos ei malta olla hissun kissun ;) toivotaan että muutaman viikon päästä poijaat saavat taas painia mielin määrin :)

Unknown kirjoitti...

Yksi eläinlääkäri arvio Lemmyn kasvavan melkein 70 kiloiseksi jätiksi. Ja arvio tuli kun kävi pentuna vakuutusta varten hakemassa terveen koiran paperit :) Kuulemma vaiva uusii tosi helposti ja kun toinen jalka on tulehtunut niin toinenkin tulehtuu herkästi. Toivotaan ettei tule mitään kierrettä..