Torstaina illalla Ponnari alkoi pakkailla ihmeellisiä tavaroita pöydälle. Portti, joka meillä on ollut käytössä silloin kun olin napero, ruokaa, yksi peti ja muita romppeita ilmestyi pöydälle epämääräiseen pinoon.. Ihmettelin Anguksen kanssa moista puuhaa mutta uni vei voiton enkä jaksanut illalla ihmetellä asiaa sen kummemmin. Perjantaina mysteeri ratkesi kun Parta nappasi kamat ja Anguksen mukaansa lähtiessään töihin. Angus muutti nyt hetkeksi hoitopoikaseksi Minskilään, ihan vaan siksi että jalkani saisi rauhassa parantua. Perjantaina Ponnarin tullessa kotiin makasin portsarina taas oven edessä ja olin jotenkin orpona ihan yksikseni. Hiljaistahan täällä on kun riekkuapinoista puolet puuttuu. Onneksi on olemassa Minski, joka on muuten ihan hulluna Herra Rauskuun. Ilman Minskin apua olisi riekkumattomuus ollut aika vaikea toteuttaa ilman, että meitsi olisi ollut häkissä ne ajat kun Parta ja Ponnari ovat töissä. Angus nauttii olostaan lellivauvana mutta jo ensimmäisen yön jälkeen Herra Häärääjä karkotettiin makuuhuoneesta. Ei kuulemma nukkumisesta tullut mitään kun Herra Rausku pyöri häntänsä perässä, hyppäsi sänkyyn, haki hyvää paikkaa ja hyppäsi pois. Niin ja jemmaili nahkaluutaan Minskin tyynyn alle :)
Perjantaina käytiin ulkona useasti ja lyhyesti. Useasti siksi, että kortisoni janottaa ihan hulluna ja jostain kauttahan sen nesteen on poistuttavakin..
Perjantaina pääsi sisälle kyllä pari vahinkopissaakin ja sitä ei ole tapahtunut aikoihin. Syytän lääkkeitä.
Lauantai meni perjantain kaltaisesti, rauhallisissa tunnelmissa. Jalkaa ei koskenut enää piikkien ja muiden vetkuttelujen jäljiltä niin pahasti kuin torstaina ja perjantaina ja Parran tullessa kotiin ampaisin kuin raketti Partaa vastaan. Otin myös tiikerimäisen loikan sohvalle Parran syliin. Selkeästi olen paljon halipulaisempi kun tuo sukulaispoika ei ole seurana. Ikävähän sitä lättäpäätä on, meillä kaikilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti