Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kapsäkit pakattu!

Torstaina illalla Ponnari alkoi pakkailla ihmeellisiä tavaroita pöydälle. Portti, joka meillä on ollut käytössä silloin kun olin napero, ruokaa, yksi peti ja muita romppeita ilmestyi pöydälle epämääräiseen pinoon.. Ihmettelin Anguksen kanssa moista puuhaa mutta uni vei voiton enkä jaksanut illalla ihmetellä asiaa sen kummemmin. Perjantaina mysteeri ratkesi kun Parta nappasi kamat ja Anguksen mukaansa lähtiessään töihin. Angus muutti nyt hetkeksi hoitopoikaseksi Minskilään, ihan vaan siksi että jalkani saisi rauhassa parantua. Perjantaina Ponnarin tullessa kotiin makasin portsarina taas oven edessä ja olin jotenkin orpona ihan yksikseni. Hiljaistahan täällä on kun riekkuapinoista puolet puuttuu. Onneksi on olemassa Minski, joka on muuten ihan hulluna Herra Rauskuun. Ilman Minskin apua olisi riekkumattomuus ollut aika vaikea toteuttaa ilman, että meitsi olisi ollut häkissä ne ajat kun Parta ja Ponnari ovat töissä. Angus nauttii olostaan lellivauvana mutta jo ensimmäisen yön jälkeen Herra Häärääjä karkotettiin makuuhuoneesta. Ei kuulemma nukkumisesta tullut mitään kun Herra Rausku pyöri häntänsä perässä, hyppäsi sänkyyn, haki hyvää paikkaa ja hyppäsi pois. Niin ja jemmaili nahkaluutaan Minskin tyynyn alle :)



Perjantaina käytiin ulkona useasti ja lyhyesti. Useasti siksi, että kortisoni janottaa ihan hulluna ja jostain kauttahan sen nesteen on poistuttavakin..
Perjantaina pääsi sisälle kyllä pari vahinkopissaakin ja sitä ei ole tapahtunut aikoihin. Syytän lääkkeitä.
Lauantai meni perjantain kaltaisesti, rauhallisissa tunnelmissa. Jalkaa ei koskenut enää piikkien ja muiden vetkuttelujen jäljiltä niin pahasti kuin torstaina ja perjantaina ja Parran tullessa kotiin ampaisin kuin raketti Partaa vastaan. Otin myös tiikerimäisen loikan sohvalle Parran syliin. Selkeästi olen paljon halipulaisempi kun tuo sukulaispoika ei ole seurana. Ikävähän sitä lättäpäätä on, meillä kaikilla.

Ei kommentteja: