Uni ei kysy paikkaa eikä asentoa

Maanantai oli totuttuun tapaan viikonlopun jatkopäivä ja päiväni vietin kotona Parran kanssa hengaillen. Ponnarin tullessa kotiin lähdin ulkoilemaan ja sain viirotuskohtauksen. Juoksin hihnan antamien mahdollisuuksien mukaan ympyrää, tai lähinnä kai soikulaa. Hyppelin lumikinoksiin ja kinoksista taas kävelytielle. Ulkoilun riehakkuudella on selkeä yhteys ilman lämpenemiseen ja sitä myöten siihen, ettei joka kerta tarvitse käyttää takia. Paljon parempi viilettää menemään ilman toppapomppaa. Pompasta tulikin mieleen että Nakkilan emäntä suunnittelee ompelevansa meitsille nahkarotsin. Kuulostaa aika hienolta ja nahkakin on sellaista punertavaan taittavaa ruskeaa, vähän kuin meitsin turkki. Nakkilan emäntä olisi halunnut ommella takin heti mutta Parta ehdotti että odoteltaisiin ompelemisen kanssa hiukan. Kun kasvan niin kohinalla että vuoden päästä saattaisi olla otollisempi aika ommella tuollaista pitkäikäisempää takkia.
Ulkoillessa törmää hassuihin asioihin, esimerkiksi ihmisiin joilla näyttää olevan 4 jalkaa, ihmisiin jotka liikkuvat kahdella pyörällä ja sitten vielä sellaisiin jotka liikkuvat neljällä pyörällä. Nelijalkaiset ovat kuulemma sauvakävelijöitä ja heillä on ihan normaali määrä raajoja. Näitä olen ihmetellyt muutaman kerran mutta enää ne eivät jaksa aiheuttaa suurempaa ihmetystä. Kahdella pyörällä liikkuvat ihmiset ovatkin pyöräilijöitä ja pyöräilijöiden määrä kuulemma kasvaa kesällä ihan hurjasti. Olen nähnyt vasta yhden sellaisen ja tarkkailin ohi viuhahtavaa menopeliä pitkään. Niihinkin kai tottuu. Se neljällä pyörällä liikkuva tyyppi aiheutti eniten kummastusta. Menopeliä ohjaili vanhempi nainen joka onneksi ymmärsi tällaisen nuorukaisen mielenkiinnon ja pääsinkin haistelemaan kulkupeliä. Pienet pyörät olivat tosi kiinnostavat, samoin jalakset joiden päällä ajaja seisoi. Se oli kai joku potkurollaattori vai mikä lie, hiukan kuin potkukelkka pyörillä ja rollaattorin korilla. Niin ja käsijarrutkin siitä löytyi : )
Sohvalle kiipeäminen onnistuu hyvin, sohvalla pysyminen taas on hiukan haastavampaa. Istahdan niin reunalle, että takamus luisuu lattialle, ellei Parta ole pelastamassa tilannetta. Tai sitten kellahtaessani kyljelleni arvioin kokoni väärin ja huomaan yks kaks makaavani lattialla sohvan sijaan. Onneksi en hätkähdä pienestä eikä pieni putoaminen keskeytä tirsojani. Kuten kuvasta näkyy, uni voi tulla kesken herkuttelun korkkiruuviasennossa.