Klik klik!

Perjantaina olin taas Nakkilassa puolipäivätarhalaisena. Ponnari tuli hakemaan meitsin heti töiden jälkeen ja Nakkilasta ajelimme Ponnarin äidin, Nynnelin luo. Kissaherra Pönde oli hiukan sitä mieltä, että vierailuni ei välttämättä ollut toivottu. Pönde juosta viiletti sohvan alle piiloon ja piti melkoisen moukukonsertin. Kissaherra kuulosti ihan poralta, tiedättekö kun aloitetaan poraaminen ihan varovasti niin juuri sellaiselta pönttöläinen kuulosti :) Minua ei paljon kissa kiinnostanut, haistelin menemään ja leikin kissan leluilla. Lelut vaan olivat surkean pieniä ja Ponnari kaiveli leluja ulos suustani, etten vaan hölmöyksissäni menisi nielaisemaan niitä. Lähtöni jälkeen Pönde oli kuulemma hyvin tarkkaan haistellut lelunsa ja paikat joissa kävin.
Kotona otin ensin pienet torkut ja sitten hiukan treenattiin naksuttimen kanssa. Aina kun katson Partaa tai Ponnaria silmiin, kuuluu klik ja lattialle tipahtaa herkku. Kun kuulen nimeni ja käännyn katsomaan sanojaa, tapahtuu sama juttu. Kontakti sujuu sisätiloissa aika hyvin, seuraavaksi koitetaan miten ulkona on kuulo päällä.
Lauantaina otimme naksuttimen käyttöön ulkona. Aina kun katsoin oma-aloitteisesti hihnan pitäjää, kuului klik ja automaatista putosi pieni pala nakkia. Kun tätä oli treenattu muutamalla ulkoilukeikalla, koitettiin nimeen reagoimista. Nimeen reagointi sujuu ulkona ihan kohtalaisesti, tosin Ponnari ei ole ihan vakuuttunut siitä, että tiedän, mikä nimeni on. Vielä tässä kohtaa riittää että äänenpaino on tarpeeksi innostunut niin meitsiltä saa reaktion.
Noh, eiköhän sekin asia vielä valkene meitsille ettei nimeni ole mennään, tule tai tänne : )
Illalla kun olimme ulkona, niin törmäsin varsinaiseen jättipottiin! Parta kurvasi töistä ja Parran kyydissä tuli Jonttu. Ja Jontullapa olikin pari nakkia taskussa ihan vaan meitsiä varten. Jee jee! Saatoimme Jontun kotiin tuosta pellon poikki ja kirmailin vapaana minkä kintuistani pääsin. Lähinnä siis pyörin Jontun jaloissa nakkipalkan toivossa : )
Pitkiä pätkiä ulkona ei voi harjoitella kun pakkaslukemat ja kylmä viima pakottavat pitämään ulkoilut lyhyinä. Eikä tällainen nappula vielä niin hirveitä jaksa ilman torkkuja. Olen kyllä melkoinen laiskiainen, hississäkin on toisinaan pakko laittaa maaten kun matka kutosesta ykköseen tai toisin päin kestää niin kauan. Taitaa olla niin että meitsin nimi olisi pitänyt olla Unikameli eikä Unton. Koska tämä blogi oli alun perin Untamon niin lienee kohteliasta palauttaa tuonne reunalle Unskin kuva. Hiukan kuin katselemaan meitsin puuhia.
Sunnuntai oli aikalailla toisinto lauantaista paitsi että tutustuin meluavaan laitteeseen nimeltä imuri. Ensin sille härvelille piti haukkua, sitten sen kanssa piti koittaa leikkiä ja lopuksi sitä piti seurata. Tylsä tyyppi kun ei lähtenyt leikkiin kanssani.