Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Eka päivä

Ensimmäinen päivä uudessa kotimaassa on mennyt ja melkoinen päivä se olikin. Ulkona oli aamulla vastassa hurjat lumikinokset mutta onneksi olen pohjoisen poikana tottunut. Ruoka maistuu hyvin, olen tällainen ahmatti pullero :) Lähdimme koko perheen voimin läheiseen eläinkauppaan ostamaan meitsille talvitakkia. Kaupan henkilökunta ja muutama asiakas olivat ihan myytyjä kun näkivät minut. Sain miehekkään sinisen pompan pakkaspäivien varalle, jee! Takkiostosten jälkeen kävimme eläinlääkärillä hakemassa lääkärintodistuksen vakuutusta varten ja lääkärin mukaan olen ihan priima bullmastiffin pötkylä. Purentani on kuulemma just eikä melkein kohdallaan, tassut ovat isot ja vahvat eikä muissakaan osissa ole mitään vikaa. Lääkäriltä ajelimme Nakkilaan katsomaan mummua ja paappaa jotka tunnetaan myös Parran vanhempina tai Nakkilan isäntänä ja emäntänä. Nakkilan emäntä oli kirjoittanut pahvisen kyltin lelujen eteen ja kyltissä luki: Welcome mummulaan Lemmy! Hyvä tietää että Nakkilassa on meitsille lelut ja kipot valmiina, jos vaikka jään joskus yökylään..

Nakkilasta ajelimme Ponnarin äidin, Nynnelin luo. Sain retuutettavakseni nallen ja paiskoinkin nallea pitkin lumikinoksia. Emme menneet sisälle koska Nynnelin luona asustelee kissaherra Pönde joka ei oikein välitä koirista. Ehkäpä ensi viikolla katsotaan miten Pönde suhtautuu meitsiin. Nynnelin luota ajelimme kotiin tirsoille. Meitsi kuorsasi pöydän alla olevassa sängyssä ja Parta soffalla. Rankka päivä vaati veronsa ukkeleilta :) Tirsojen jälkeen lähdin Parran kanssa vielä ajelulle ja menimme Parran siskon, Minskin luo. Sain Minskiltä nahkaisen puruluun järsittäväksi, slurps!
Ilta menikin nukkuessa ja ulkona piipahdellessa. Aika paljon uutta ja ihmeellistä on pienen koiran elämä täynnä.

3 kommenttia:

Rouva G kirjoitti...

Lemmy on niin suloinen. Suukkoja satoi kyläreissulla. Ja ne tassut! Mä olen aivan myyty.

Riikka kirjoitti...

Ei ole Lemmyllä ainakaan aika tullut pitkäksi !!! :) Toivottavasti tapaan herran ensi kesän erkkarissa !

Unknown kirjoitti...

Eiköhän erkkariin tulla jos ei mitään kummempia esteitä tule :)