Sunnuntaina aamulenkillä vettä tuli ihan tuutin täydeltä ja vähiten maailmassa meitsiä kiinnosti ulkoilla. Ponnari sai tehdä töitä että suostuin tulemaan katoksen alta sateeseen. Meitä vastaan tuli 3 jotain extreme-kävelijää ja sateesta huolimatta heilutin kolmikolle häntääni niin lujaa kuin osasin. Yhtä naista alkoi naurattaa kun hännän heilutuksen ohella ravistelin itseäni kuivaksi. Mahdoin olla hölmön näköinen, ravistellessa meitsilä nousee aina vasen etujalka ilmaan ja siihen kun lisätään hännän vispaus ja kropan hetkutus niin siinä sitä on yhden koiran show valmis :) Nainen nauroi ääneen ja tiedusteli rotuani. Eikä kuulkaa edes pelästynyt! Sain kuulla olevani hauskan ja iloisen näköinen kaveri ja vielä niin sööttikin että hellanduudelis. Nainen sanoi että tein sateisesta päivästä aurinkoisen. Jee, aika harvinaista herkkua moiset kohteliaisuudet.
Päivälenkillä menimme metsikköön rämpimään ja se se vasta on elämää. Mikä sen mukavampaa kun kiivetä kalliota ylös, nuuskia sammalmättäitä ja hypellä kaatuneiden puiden yli? Ei paljon mikään. Paitsi että jos loikkaa puun yli kahden oksan välistä ja kesken hyppyä tajuaa, että juuri tämä kohta olisi nyt merkattava. Hyppy pysähtyy kesken ja merkkaus saadaan suoritettua mutta hups, sitten huomaakin olevansa jumissa niiden oksien välissä. Näinkin voi käydä.
Blogin kuvista voisi ehkä saada sen käsityksen, että Ponnari on keskittynyt kuvaamaan meitsin päätä, niin usein meitsi poseeraa katsoen kaukaisuuteen :) Pitänee seistä joskus nätisti että muukin osa pääsee kuvaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti