Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Morgan Kane

Sain lauantaina Nynneliltä uuden lelun, jee! Otin lelun innoissani heti käsittelyyn ja ihan ekaksi riisuin lelulta vaatteet. Ajattelin että kaikilla on aina kuuma niin kuin minullakin. Kun turhat vaatteet oli saatu pois tieltä, alkoi melkoinen riekkuminen. Heittelin kissaa menemään ja juoksin pois, vain juostakseni taas takaisin kissan luo ja heittääkseni sen ilmaan. Pienet on ilot. Jalkaahan pitäisi kai lepuuttaa mutta olen ollut niin rauhassa jo niin kauan, että eihän sitä kenenkään pää kestä. Parta ja Ponnari eivät tykkää jalkapallosta joten joudun yksinäni pitämään kisastudiota. Sunnuntaina kirmailin parvekkeelta sisälle useamman kerran jalkapallo suussani ja häntä hurjana heiluen. Koitin innostaa Partaa ja Ponnaria mukaan pallohuumaan mutta turhaan, yksin sain tuuletella jalkapalloni kanssa.
Tyypit katsoivat ohjelmaa nimeltä Chuck. Siinä on päähenkilön parhaana kaverina miekkonen nimeltään Morgan. Morgan on hyväntahtoinen, kiltti ja iloinen parrakas kaveri, joskin hieman kömpelö ja ehkä pikkaisen arka. Parta tokaisi että Morgan on hiukan kuin meitsi ja Ponnari sanoi juuri miettineensä samaa, että jos olisin ihminen, olisin pakosti Morgan. Sunnuntaina tottelinkin nimeä Morgan ja Morgan Kane. Nikäs siinä, rakkaalla lapsella on monta nimeä :)
Ponnari ja Ken paiskivat sunnuntaina urakalla töitä ja pakkaseen laitettiin 12 kiloa vihannessosetta ja 8 kiloa hedelmäsosetta. Enää tarvitaan talveksi 105 kiloa. Niin ja tietysti joka viikoksi 3.5 kiloa. Hurjaa.

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

huh huh mikä määrä vihannessosetta ja hedelmäsosetta! me ollaan laiskoja ja ollaan ostettu vihannessosetta valmiissa pakastepötköissä ;)

Unknown kirjoitti...

Parran mukaan Ponnari onkin hiukan hullu soseuttaja :)