Itsehillinnän ei niin mestari

Tiistaina meillä kävi pitkästä aikaa hieroja. Olin vetreä eikä minussa ollut jumin jumia, energiaa sitten oli sitäkin enemmän. Kohtuullisen rauhallisesti maltoin maata hierottavana, kerran taisin käydä parvekkeella viilentymässä ja hiukan juomassa. Jos karvaa lähtee normiaskareissa paljon niin voitte kuvitella paljonko karvoja irtosi hieronnassa. Sohvassa oli sellainen kaunis peite päällä tunnin hieromisen jälkeen. Ja hierojakin oli kauniisti karvainen kaulasta polviin asti. Hieronnan jälkeen otin tirsat parvekkeella ja sitten kellon viisarit näyttivätkin jo iltalenkin aikaa. Lähdimme Ponnarin kanssa pellon poikki ja hiekkatielle päästyämme valpastuin. Ihan kuin hiekkatien päässä seisoskelisi tuttuja hahmoja. Kyllä, siellä oli Parta ja Jonttu! Askeleissani alkoi näkyä innostus, samoin koko olemuksessani. Hännän heilutus sai meitsin heilumaan ihan kokonaan ja Ponnari väitti, että sen tunsi hihnassakin. En vetänyt ollenkaan vaan astelin kauniisti Ponnarin polven vieressä ja istuin kauniisti maahan odottamaan lupaa tervehtiä. Jouduinkin istumaan aika kauan, Parta ja Ponnari väittävät että en saa tervehtiä ennen kuin olen rauhallinen. Noh, kymmenisen minuuttia taisin istua kunnes vihdoin sain tervehtiä kaksikko. Ei se esimerkillisesti mennyt mutta ihan jees suoritus. Hengailimme juoruilemassa hetken Jontun talon kulmilla ja lähdimme liikkeelle vasta, kun laumoina inisevät hytynkäiset kävivät ylivoimaisen rasittaviksi. Parta ajoi auton kotipihalle ja sillä välin me Ponnarin kanssa taapersimme samaan paikkaan. Pihalta lähdimme iltalenkille, pitkästä aikaa koko lauman voimin. Poikkesimme pieneen metsikköön jossa Ponnari antoi Furminatorin laulaa ja olen taas muutamaa karvaa köyhempi. Metsässä oleilu ei kestänyt pitkään, ne hyttyset ne hyttyset...
Kotona pistelin kipollisen puuroa, lihaa ja vihannessosetta naamaan ja sitten unille. Koiran elämää :)