
Parta ja Ponnari eivät millään suostu ymmärtämään sitä tosiasiaa, että minua ei voi kahlita. Tiistaina Parta viritteli pentuajalta tutun portin keittiön oviaukkoon ja kuvitteli kai minun pysyvän keittiössä. Vähänpä tiesi ;)
Ponnarin tullessa kotiin portti retkotti puoliksi irti ovenkarmeista ja minä olin Ponnaria eteisessä vastassa häntä heiluen ja tennari suussani! tennari oli ehjä, mitä nyt pinnassa muutama naarmu. Ei näin isoilla hampailla pysty kantamaan tavaroita suussaan ilman, että niihin jotain jälkiä jää..
Sain eilen taas tuoreen luun, missio vatsa luun kaveriksi siis jatkuu. Jonkinlaista lähentymistä on tapahtunut eikä vatsani enää vihaa luita ihan täysillä. Jei!
Teipatut korvatkaan eivät ihan kamalasti häiritse ja toistaiseksi olen jättänyt teipit rauhaan. Hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti