Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Päiväkaljalla

Aika jännä juttu, meitsi kävi päiväkaljalla! Tai oikeastaan kahdella. Mutta ne oli tosi pieniä.. Parta otti vaan yhden ja Ponnari pitäytyi holittomassa sihijuomassa. Turussa on sellainen kiva baari kuin BrewDog. Sen lisäksi että paikalla on kiva nimi, kaikista kivointa on, että sinne saavat koiratkin piipahtaa. Ja ihan kirsikkana kakussa, siellä myydään koirien olutta. Parta bongasi paikan jostain ja tokihan siellä piti käydä. Käyntipäiväksi valikoitui sunnuntai ja ajankohdaksi alkuilta. Samalla reissulla kävin ekaa kertaa kylilläkin, Ponnari oli ihan tyystin unohtanut että maalaiskoira pitäisi sosiaalistaa myös tuonne kaupungin vilinään mutta eipä hätiä mitiä, olin kuin kala vedessä ihmisvilinäsäkin. Baarissa oli meitsin lisäksi toinenkin nelijalka, pieni söpö ranskistyttö. Annoin tytön nauttia juomaansa rauhassa ja keskityin ensin baarimikkoon. Saimme juomat ja kuppini ehti hädin tuskin lattialle kun se oli jo tyhjä. No, tyhjää kuppia on hölmö tuijotella joten keskityin paikan tutkimiseen ja baarimikon pussailuun. Jätimme Parran juttelemaan kyypparin kanssa ja kävimme Ponnarin kanssa hiukan tutustumassa kaupunkielämään. Aika tylsät kävelymaastot mutta mukavasti rapsuttelijoita. Yksillä portailla istui joukko tyyppejä, Ponnari väitti että lauantain uuvuttamia, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tyypit söivät jotain eväitä siinä ja olin menossa kuokkimaan kaverien herkuttelua ihan muina koirina. Hihna ja tylsä Ponnari torppasivat suunnitelmani ja tyypit saivat pitää eväänsä. Höh. Tutkimusretken jälkeen palasimme sisätiloihin ja ilokseni kuppini oli täytetty! Sipaisin kupin tyhjäksi taas pohjanmaan kautta, ei tänne mitään tissuttelemaan tultu.Slurps ja maiskis, herkullista! Oikeasti tuolla juomalla ei ole mitään tekemistä oluen kanssa, paitsi ehkä se, että molemmat ovat ruskeassa pullossa. Kyseessä on Snuffle niminen juoma ja ainakin meitsille se maistui. Parta saattoi luvata että vie minut tuonne toistekin.En laita hanttiin.

Ei kommentteja: