Kun Leon jengi lähti, ovesta tupsahti sisään Viivi ja alkoi toimintapäivän toinen osa. Viivi olikin tuttu jo vauva-ajoilta ja Viivin luona asustaa meitsin komea iskä. Viivi toi mukanaan jonkun jättimäisen paketin joka paljastui häkiksi. Hei hei ritarilinna, tervetuloa vankila. Meitsiä ei paljon yksi häkki hetkauttanut, painelin majaani sisään ja tein oloni mukavaksi. Outoa oli vaan se, että yhden päivän aikana tänne muutti kaksi häkkiä.. Selitys on kylläkin ihan simppeli. Ekana tullut häkki on Unton peruja ja on ollut hiukan lainassa. Häkin luultiin kadonneen ja siksi piti ostaa uusi. Saldona siis kaksi häkkiä.
Ensin oli ihan rauhallista menoa, jotain leikkimistä ja kynsien leikkuuta. Tyypit jotain jutella pälättivät menemään mutta minä keskityin näykkimään Viiviä, makoilemaan sylissä ja olemaan oma ihastuttava itseni. Tämä meininki jatkui hetken ja sitten pakkauduimme autoon ja lähdimme retkelle. Parta pudotettiin matkalla johonkin rientoonsa ja meitsi jatkoi likkojen kanssa autoilua. Otin tirsat joten matkalla tuskin tapahtui ihmeitä ja auton pysähtyessä jonnekin huitin tuuttiin, olin virkeä, levännyt ja täynnä toimintatarmoa. Huitin tuutti oli Huhtalan tila ja heti pihalle oli katettu herkkubuffa: hevosen kakkaroita! Voi nam! Viivi oli ihan tylsä ja pisti herkuttelulle stopin mutta ehdin onneksi muutaman suupalan nautiskella. Pihalla oli aitaus ja aitauksessa hassun näköisiä tyyppejä, lampaita kuulemma. Ja joku niistä oli kuulemma pässi, vissiin se sarvekas yrmy. Haistelin ja pussasin lampaat ennen sisälle menoa ja salakavalasti nappasin matkaevääksi yhden sellaisen kielletyn kakkaran. Sisällä riemu pääsi valloilleen kun siellä oli meitsille leikkikaveri, Masa Pallopään komea poika Viljo. Siinä ei paljoa aikailtu, painimaan vaan. Viljo oli kärsivällinen ja hyvä painikaveri sekä kovin vieraanvarainen isäntä, sitä poikaa ei jaksanut tällaisen sintin kohellus paljoa stressata. Sisäpainien jälkeen lähdimme ulos tutustumaan taas astetta isompiin ötököihin eli hevosiin. Meitsiäpä ei jänskättänyt yhtään, menin reippaasti mutta rauhallisesti pilttuuseen, nuuskaisin hepan kaviota ja kun hepo laski päänsä alas, olimme hetken kuono turpaa vasten ja sitten söimmekin yhteistä heinätupsua. Muutama hämärä kuvakin reissusta on mutta kun siellä huitin metässä ei ole mitään katuvaloja tai muuta niin aika hämäräksi jäivät otokset. Onneksi pääsen kuulemma uudestaankin kylään, ei tullut porttikieltoa tähänkään kyläpaikkaan.
Kotimatkalla vedin taas pienet tirsat ja niinpä olinkin ihan virkeä ja touhukas apuri kun Ponnari petasi Viiville nukkumapaikkaa. Koska olisihan se nyt epäkohteliasta olla auttamatta ja osallistumatta. Eikö? Ja varmaan luulitte että moisen päivän jälkeen olisin ollut ihan zippi ja nukkunut yöni kuin tukki. No, väärin luulitte. Herätin Ponnarin neljältä aamulla nappaamalla naskalihampailla nenästä kiinni koska oli pissahätä. Ja riehuolo. Vedin kevyet kahden tunnin aamurallit ennen kuin maltoin taas mennä maate. Ponnari haluaisi kovasti tietää missä se meitsin piristejemma oikein on..
Ensin oli ihan rauhallista menoa, jotain leikkimistä ja kynsien leikkuuta. Tyypit jotain jutella pälättivät menemään mutta minä keskityin näykkimään Viiviä, makoilemaan sylissä ja olemaan oma ihastuttava itseni. Tämä meininki jatkui hetken ja sitten pakkauduimme autoon ja lähdimme retkelle. Parta pudotettiin matkalla johonkin rientoonsa ja meitsi jatkoi likkojen kanssa autoilua. Otin tirsat joten matkalla tuskin tapahtui ihmeitä ja auton pysähtyessä jonnekin huitin tuuttiin, olin virkeä, levännyt ja täynnä toimintatarmoa. Huitin tuutti oli Huhtalan tila ja heti pihalle oli katettu herkkubuffa: hevosen kakkaroita! Voi nam! Viivi oli ihan tylsä ja pisti herkuttelulle stopin mutta ehdin onneksi muutaman suupalan nautiskella. Pihalla oli aitaus ja aitauksessa hassun näköisiä tyyppejä, lampaita kuulemma. Ja joku niistä oli kuulemma pässi, vissiin se sarvekas yrmy. Haistelin ja pussasin lampaat ennen sisälle menoa ja salakavalasti nappasin matkaevääksi yhden sellaisen kielletyn kakkaran. Sisällä riemu pääsi valloilleen kun siellä oli meitsille leikkikaveri, Masa Pallopään komea poika Viljo. Siinä ei paljoa aikailtu, painimaan vaan. Viljo oli kärsivällinen ja hyvä painikaveri sekä kovin vieraanvarainen isäntä, sitä poikaa ei jaksanut tällaisen sintin kohellus paljoa stressata. Sisäpainien jälkeen lähdimme ulos tutustumaan taas astetta isompiin ötököihin eli hevosiin. Meitsiäpä ei jänskättänyt yhtään, menin reippaasti mutta rauhallisesti pilttuuseen, nuuskaisin hepan kaviota ja kun hepo laski päänsä alas, olimme hetken kuono turpaa vasten ja sitten söimmekin yhteistä heinätupsua. Muutama hämärä kuvakin reissusta on mutta kun siellä huitin metässä ei ole mitään katuvaloja tai muuta niin aika hämäräksi jäivät otokset. Onneksi pääsen kuulemma uudestaankin kylään, ei tullut porttikieltoa tähänkään kyläpaikkaan.
Kotimatkalla vedin taas pienet tirsat ja niinpä olinkin ihan virkeä ja touhukas apuri kun Ponnari petasi Viiville nukkumapaikkaa. Koska olisihan se nyt epäkohteliasta olla auttamatta ja osallistumatta. Eikö? Ja varmaan luulitte että moisen päivän jälkeen olisin ollut ihan zippi ja nukkunut yöni kuin tukki. No, väärin luulitte. Herätin Ponnarin neljältä aamulla nappaamalla naskalihampailla nenästä kiinni koska oli pissahätä. Ja riehuolo. Vedin kevyet kahden tunnin aamurallit ennen kuin maltoin taas mennä maate. Ponnari haluaisi kovasti tietää missä se meitsin piristejemma oikein on..
1 kommentti:
Enää reilu viikko ja sitten pidetään taas action päivä, jipaa!
Lähetä kommentti