Litsis ja loiskis, mepäs oltiin metsässä! Eipä ollut enää
metsikössä kuivaa mutta ei se meitsiä haitannut :) Ponnarilla oli uudet,
joulupukilta saadut, kumpparit jalassa niin ei haitannut loiskuva metsä hihnan
toistakaan päätä. Ihmettelin myrskyjen jäljiltä kaatuneita puita, nuuskin
jäniksen papanoita ja mennä rymistelin puskissa ihan fiiliksissä. Ponnari on
pohdiskellut verijäljen kokeilemista, joskos se kiinnostaisi meitsiä ja sopisi
tällaiselle nivelvaivaiselle jäppiselle. Kelit eivät ainakaan toistaiseksi
estäisi jäljen tekoa mutta nähtäväksi jää, osaako Ponnari tehdä sellaisen
jäljen ja jos joo, niin saakohan aikaiseksi tehdä sellaisen.
Ruokauutiset ovat lupaavia, olen jo kerran syönyt jauhelihaa
ja kasvismokkoa ihan mukisematta. Entiseen tyyliin se sujui, kuului vaan chomp,
chomp ja chomp ja ruoka oli kadonnut kupista. Ehkä se huonon syömisen kausi
johtui sittenkin tytöistä vaikka sitä kestikin niin pitkään.
Pitäisi saada aikaiseksi mennä uimalaan, viime
kerrasta on melko paljon aikaa. Kun se Ponnari vaan saisi aikaiseksi selvittää
Janetskin työvuorot että saadaan apuri mukaan. Janetski on kyllä tosi näppärä
likka ja aina valmis mukaan kun Ponnari tarvitsee apuja. Niin ja tietty
muutenkin. Nyt en pääse Janetskin luo taas muutamaan kuukauteen kylään kun
Janetskin ja Pulksin yhteishuoltajuuskissa Herra ja Hidalgo eli Vilén asuu
Janetskilassa. Onneksi se ei tarkoita sitä, etten silti näkisi Janetskia.
Ajellaan välillä Ponnarin kanssa Janetskin kulmille ja käydään kävelyllä, ihan
vaan siksi että saisin vaihtelua ulkoilumaastoon ja nuuskia uusia tuoksuja.
Nivelrikko kun rajoittaa lenkkien pituutta niin kotikulmat käyvät välillä
tylsiksi. Onneksi voi pöristää autolla muille maille vierahille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti