Olipas taas vuosi.Epäilemättä siihen mahtui paljon hyvää mutta jos vuosi pitäisi kiteyttää yhdellä sanalla, se olisi menetys.
Ensin ihan yllättäin Parran isä, kuuluisa Nakkilan isäntä, menehtyi helmikuussa. Nakkilan isäntä tuli monelle tutuksi koiranäyttelyissä jonne luottokuski vei Ponnaria ja Untoa silloin kun Ponnari vielä oli ajokortiton.
Seuraava murhenäytelmä olikin toukokuussa kun hyvästelimme Anguksen eli Masa Pallopään. Pallopäällä oli sekalaisia oireita ja diagnoosia etsittiin pitkään. Kun kaikki perustutkimukset oli tehty eikä syytä oireisiin vieläkään löytynyt, oli enää vaihtoehtona kuvauttaa pojan pää. Kasvainhan siellä sitten oli. Masaa ei enää kuvauksen jälkeen herätetty vaan Minski ja Ponnari kävivät jättämässä hyvästinsä kuorsaavalle ruttunaamalle.
Kolmas menetys ei ollut yllätys, toisin kuin kaksi muuta. Lemmyn ollessa vasta vuoden, lääkäri sanoi että jos tyyppi toisen syntymäpäivänsä näkee niin hyvä on. Nivelrikko saavutti lakipisteensä ja marraskuussa oli aika päästää Lemsteri juoksemaan lujaa, vapaana ja kivuitta.Ehdimme onneksi viettää hyvät 5-vuotissynttärit joista jäi osallistuneille hyvä mieli ja sankarikin edusti varsin mallikelpoisesti ja vieraansa hyvin huomioiden. Kovin oli koti hiljainen ilman skottikomistusta.Jotta ei ihan itkuvirreksi menisi niin tapahtuihan sitä hyviäkin juttuja. Minnan luo muutti Kyprokselta brindle seropityttö Sanni ja tänne Parran ja Ponnarin luo muutti meitsi, Otso. Ettäs tiiätte.
Olen sen verran vilkas, kekseliäs ja utelias että saattaa tästäkin blogista pölyt karista kunhan patistan tuon kirjurina toimivan Ponnarin pukemaan puuhailuni sanoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti