Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Ponnarin kömmähdys

Ponnari teki satsin vihannessosetta yhtenä päivänä ja oli tapansa mukaan hiukan kömpelö. Vihannekset soseutuivat ilman ongelmia ja meitsikin sai siinä sivussa maistiaisia eli kaikki oli niin kuin pitääkin. Kun kasvikset olivat ihan muusina siivosi Ponnari jälkensä ja heitti roskiin vihannesten kääreitä ja sellaisia osia joita ei käytetty. Sitten uskollisen apurin, Ken Kenwoodin osat hujahtivat tiskikoneeseen ja kone surahti päälle. Koneen käydessä Ponnari vei vihannesroskat roskikseen kun ne alkavat haista aika pahoilta aika nopsaan. Astianpesukonetta tyhjentäessään ja Keniä taas kootessaan Ponnari huomasi ettei yhtä osaa löytynyt ollenkaan. Ekaksi Ponnari tarkisti ettei osa ollut lattialla tai meitsin sängyssä, kaksi todennäköisintä paikkaa joista kadonneita juttuja kannattaa etsiä :) Osaa ei löytynyt mistään ja sitten Ponnari hokasi sen mitä meitsi oli funtsinut jo hetken: Osa oli tietysti joutunut roskiin niiden muovikääreiden ja rääppeiden kanssa. Ei siinä sitten muu auttanut kun Ponnarin lähteä dyykkaamaan roskista. Onneksi roskapussi oli vielä ihan päällimmäisenä ja osa löytyi kohtalaisen vaivatta. Ei ole muuten eka kerta kun Ponnari kaivaa roskiksia, tätä aiemmin sieltä taidettiin kaivaa Ponnarin sormusta.. Luulisi jo Ponnarinkin oppivan, ettei sinne roskiin kannata heittää sellaisia esineitä joita haluaa vielä käyttää.

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

:) onneksi osa löytyi roskiksesta :) ei varmaan olisi erikseen ollut myynnissä ...

Unknown kirjoitti...

Joo, onni onnettomuudessa että nippeli löytyi. Yleensä se on meinaan just niin että varaosina ei oo sitä mitä kaipaa :)