Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lääkäreitä ja kakkua

Eilen meillä siis juhlittiin synttäreitä. Kun Ponnari tuli töistä niin samalla oven avauksella meille tuli Minski ja Nakkilan Emäntä. Vieraat saivat aikaan melkoisen pyörimisen eteisessä, tosin alkuhulluttelusta vastasi yksistään Masa Pallopää, meitsi kun oli makuuhuoneessa lukkojen takana. Pääsinhän minäkin valtakunnastani pois ja tervehtimään juhlijoita. Ponnari nappasi meitsin samoin tein ulos ja Herra Rausku jäi viihdyttämään vieraita. Syy eristyksissä oloon jo nopeaan ulosvientiin on maanantaina toiseen takajalkaan isketty kortisonipiikki. Juu-u, niin siinä kävi kuin lekuri ennustikin eli kun toinen jalka paranee, niin toinen tulehtuu. Kierrettä tästä ei kuulemma pitäisi tulla vaan kun molemmista jaloista on tulehdus hoidettu niin tästä vaivasta päästään toivottavasti eroon. Neljä viikkoa pitäisi taas olla rauhallisesti ja käydä ulkona vaan tekemässä asiat. Ihan tylsää! Meitsi on yöt makkarissa ja Angus muualla, samoin kun jäämme kahdestaan kotiin niin olemme eri huoneissa. Saas katsoa miten tämä järjestely toimii vai pitääkö hoitopoika Anguksen taas pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä evakkoon.
Mutta takaisin mukavimpiin juttuihin eli synttärijuhliin. Nakkilan emäntä oli leiponut ihmisille suolaista piirakkaa ja Parran lempparia, inkiväärikakkua. Meitsille taas oli tehty kakku jossa oli pohjana sellainen revitty pyöreä ruis- leipä- kiekko, pohjan päällä kurkkua ja lihapullia, kantena toinen kiekko leipää ja päällä kermavaahtoa, kurkkua ja lihapullia. Kakku jaettiin tasan ja alta aikayksikön molemmat puoliskot olivat kadonneet meitsin ja Rauskun suihin. Slurps!
Lahjoja sain ihan älyttömästi. Minski toi meitsille oranssin lepakon, possunkorvia ja jotain muita herkkutikkuja. Nakkilan Emännältä sain possunkorvia ja nahkaluita. Janetskin sisko Jonna oli lähettänyt jo aiemmin meitsille lahjaksi pallon ja vinkulelun ja Nynneliltäkin oli tullut jo aiemmin kaappiin odottamaan vahvaa tekoa oleva kuminen koira. Kyllä kelpaa olla Lemmy lellivauva.
Vieraiden ollessa kylässä en tietenkään malttanut maata ja lepäillä vaan yritin viihdyttää vieraitani parhaani mukaan. Tämä näkyi iltasella ontumisena ja murinalla jos joku koski jalkaani. On kyllä inha vaiva tuo tulehtunut akillesjänne.
Olipas mukavat juhlat ja hyvää kakkua. Kakkua voisi olla useamminkin tarjolla, ihan vaan vinkkinä..

1 kommentti:

Riikka kirjoitti...

Wautsi miten upea kakku ! Myöhästyneet synttärionnittelut itse komeudelle ! Tosi ikävä että tuo toinenkin jalka kipeytyi. Olkaa varovaisia, nyt voi tulla riitaakin helpommin pojille kun toinen on kipeä :(