Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

torstai 6. lokakuuta 2011

Kaupungin vilinässä

Keskiviikkona olinkin taas Turussa. Kävimme illalla Ponnarin kanssa ulkona ihan normaalisti ja suureksi riemukseni tajusin, että ulkoilun jälkeen lähdetään ajelulle. Ajaa hurautimme hakemaan Partaa töistä ja samalla pääsin taas haistelemaan Aurajoen rantatörmäiden tuoksuja. Siinä sai taas nenä tehdä töitä että sai kaikki kaupunkilaiskoirien viestit luetuksi. Ponnarin mukaan kylillä ei voi käydä liikaa ja kai se tekee tällaiselle maalaistollukalle ihan hyvä saada annos kaupunkielämää tasaisin väliajoin :)
Ulkona on kivaa näin syksyisin kun tuulee. Tuulen riepottelemat lehdet ovat mitä mainion jahtauskohde enkä tunnu kyllästyvän värikkäisiin lehtiin millään. Loikin kuin aropupu kahisevien ja kauniin väristen lehtien perässä. Muistan myös joka päivä syödä vitamiineja suoraan puskasta, ruusunmarja ja marja-aronia maistuvat molemmat makoisilta ja virkistävät kivasti kesken ulkoilun.
Heijastinasia on edelleen vaiheessa eikä sopivia vaihtoehtoja tunnu oikein löytyvän. Vaatimukset heijastimelle ovat seuraavat:
Pitää voida kiinnittää pantaan tai hihnaan
Kestävä
Yksiosainen (vilkkuvat olisivat muuten hyvät, mutta niissä tuppaa olemaan mekanismi sellainen että valo pitää kääntää päälle ja muutaman käyttökerran jälkeen vilkkuvalo on kahdessa osassa ja toinen osa on jäänyt johonkin matkan varrelle)
Eipä niillä kai muita vaatimuksia ole.
Olisiko kenelläkään vinkata sopivia?

2 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Suosittelen Leuchtie pantoja, ja kyllä kestää ja näkyy!!

Unknown kirjoitti...

Kiitti, noihin pitääkin tutustua!