Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Helatorstain herkkuhetki


Herkuilla en nyt tarkoitakaan aamulenkillä järsittyjä risuja. Ehei, kävimme nimittäin Nakkilassa : )
Nakkeja ei tosin kuulunut eiliseen kattaukseen, Nakkilassa oli ollut lähikaupan kassakone rikki eikä Nakkilan emäntä ollut saanut lunastettua nimikkoherkkuja kaupasta. Onneksi hätä keinot keksii ja herkuttelinkin lihalla, omenalla, kurkulla, puolukalla ja jäätelöllä. Uhhuh, makeaa melkein koko mahan täydeltä :) Mutta en minä valita, otan vastaan kaiken mitä annetaan ja ihan mukisematta. Paitsi lehti- ja jäävuorisalaattia. Niihin en koske vieläkään muuten kuin inhosta väristen.
Helatorstaina meillä keiteltiin eka satsi Yrjölän puuroa ja iltanappuloiden joukkoon olikin sotkettu ripaus puuroa. Aika epäileväisenä katselin ruokakuppia ja maistoin varovasti. Ei puuro nyt mikään maata järisyttävä makunautinto ollut mutta kyllä minä kupin söin tyhjäksi. Sain ihan hirveän sotkun aikaan, puuroa oli kuppitelineessä, lattialla ja seinässä. Puuro ei siis ole ainakaan Ponnarin ykkössuosikki. Viikonloppuna Ponnari lupasi tehdä meitsille jotain vihannesmokkoa ja ensi viikolla listalle tulee liha, kala ja sisäelimet. Slurps!

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Meinaatteko jättää nappulat kokonaan pois ? Meidän Aku oli myös sellainen että tossasi puuron kanssa urakalla ;) Kun kuolaa eritty puuron sekaan siitä tuli liukasta ja se lenteli ties minne :)
Meillä laitetaan AINA 1/3 ruoasta puuroja, lihaa, kalaa, kanaa, mahaa tms. Varmaan jos saisivat valita eivät söisi kuivamuonaa, mutta mamma on NIIN laiska kokkaamaan ;)

Unknown kirjoitti...

Sellainen tarkoitus täällä olisi, että nappuloita syötäisiin vaan pidemmillä reissuilla. Saas katsoa miten täällä jaksetaan kokkailla. Nappuloiden syönti tökkii niin pahasti että ei jakseta taistella. Katsotaan miten kotiruoka toimii :)