Meillä on maa valkoinen, jee! Lunta on on juuri ja juuri sen verran, että maa peittyy, vielä ei tarvitse siis kaivaa lumikenkiä esiin. Lapset laskivat ruohoista mäkeä pulkalla ja touhu näytti niin kivalta, että hyppelin kuin aropupu ja halusin mukaan. Enköhän minäkin pääse laskemaan pyllyliukua kun lunta on hiukan enemmän. Lumi sai askeleet kepeiksi ja suurimman osan lenkistä loikin ja hyppelin. Ihanaa kun on talvi sen vesisateen sijaan! Tapahtumat ovat olleet aika vähissä, Parta ja Ponnari ovat molemmat kuumeessa ja päivät ovat menneet tosi rauhallisesti. Onneksi olen hyvä keksimään itselleni tekemistä :) Esimerkiksi on yllättävän viihdyttävää kieriä lattialla ees taas röhkivän possun päällä. Siitä lähtee kiva ääni..
Olen myös keksinyt itselleni koirankopin.
Olohuoneessa on matala pöytä, sellainen jossa jalat ovat yhtä leveät kuin pöydän kansiosa. Kun pöydän alle ryömii niin minusta ei näy kuin hännänpää. Kopissa kelpaa katsella unia eikä toisinaan paistava aurinkokaan häiritse. Aktivointilelut ovat olleet myös apuna ajan kuluttamisessa, niiden tarjoama haaste vaan on minimaalinen. Kun jujun on keksinyt kerran niin namien noukkiminen on piece of cake. Ponnari on opettanut minulle uutta sanaa ja se sana on seiso. Lieneekö syynä näyttelyssä istumiseni? Aikooko Ponnari vielä joskus uskaltautua kehään kanssani? No, sanan opettelu edistyy ihan hyvin, olemme harjoitelleet lähinnä hississä, siellä kun meitsillä on tapana aina istua. Vaatii ainakin vielä hiukan houkuttelua, että nostan peffani ylös, mutta hiljaa hyvää tulee..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti