Perjantaina meillä nukuttiin pitkään. Ponnari tosin heräsi jo seiskalta ja tuli olohuoneeseen kurkkimaan lähtisinkö ulos. Käänsin kylkeä ja kuorsata päräytin niin miehekkäästi, että Ponnari tuli viereeni jatkotirsoille. Kymmenen aikoihin lähdimme ulos koko trion voimin nauttimaan kirpsakasta pakkasesta ja ihanan lumisesta maisemasta. Tossun kanssa töpsöttelyynkin olen jo tottunut.
Hääräilimme hetken kotona ja sitten ajelimme Nakkilaan syömään. Olin apumiehenä keittiössä siivoamassa ruokia pois ja palkaksi sain salaisia herkkuja joista ei kerrottu Parralle eikä Ponnarille mitään :)
Kotiin palattuamme katsoimme Suden arvoituksen telkkarista ja tuijotin pää kallellani kun elokuvan Bullmastiffi murisi. Hieno roolisuoritus Holapan Riikan Akulta.
Lauantainakin nukuttiin pitkään ja ulkoiltiin koko porukan voimin. Illalla meille tuli kylään Jukka, Miia, Ville, Tino ja Janetski. Voi ilon ja onnen päivää, taas koti täynnä rapsuttavia käsiä! Istuin kauniisti paikallani kun vieraat ottivat vaatteet pois ja luvan saatuani kävin tervehtimässä jokaista. Tervehtiminen on vieläkin vaan aika riehakasta, siinä on vesikuppi ja muut lähellä olevat kamppeet vaarassa. Tervehtimistä pitää siis harjoitella ja paljon.
Sunnuntaina ei tehty oikeastaan mitään. Ponnari lähti Janetskin kanssa kylille ja meitsi jäi Parran kanssa kotiin. Nukuimme molemmat kun Ponnari lähti ja nukuimme edelleen kun Ponnari tuli takaisin. Ulkoiltua tuli, samoin syötyä. Joulukuusi on saanut olla ihmeen rauhassa, pitäisiköhän kuusta kuitenkin hiukan maistaa?
3 kommenttia:
Onko Untsi loukannu tassunsa ku joutuu pitämään tossua ?
Meillä Tito viime talvena onnistui iskemään kyntensä porrasralliin niin että koko kynsi halkes, ja se jouduttiin poistamaan kokonaan. Tossuja yritettiin pitää sen kynnen poiston jälkeen laihoin tuloksin :( Tossu lähti aina luistamaan pois jalasta. Kokeiltiin lasten kurakintastakin mutta sekään ei ollu hyvä :(
Kohlopää joka Untonakin tunnetaan onnistui saamaan tassuunsa haavan ilmeisesti pellolla riehuessaan ja sehän tietty tulehtui kun ei huomattu haavaa ajoissa ja Unski oli päässyt nuolemaan tassuaan :(
kuulostaa hurjalta toi kynnen poistaminen, kasvaako poistetun kynnen tilalle uusi?
Juu se se mitä jäljelle jäi oli ihan kamala tynkä :( SE KUORITTIIN se kynsi irti :( Mutta usko tai älä reilussa viikossa kasvoi jo hyvä kynsi tilalle :) ja nyt en edes erota mikä se kynsi oli mikä poistettiin. Mutta noissa kynsijutuissa on vaarana aina tulehdus, mutta onneks sille ei tullut mitään. Tito ei saanut edes antibioottia.Eikä ontunu koko aikana :)
Lähetä kommentti