Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Vierelle, nätisti, hyvä poika!

Otsikoin sanoilla juostiin lauantaina. Juoksin Ponnarin vierellä kuin unelma. en loikkinut enkä yrittänyt tarttua housunlahkeisiin. Juosta jolkottelin kuin olisin aina osannut. Juoksin hiekalla, kävelytiellä ja pellolla, ei pitäisi siis alustalla olla vaikutusta nätisti askeltamiseen. Lauantaisen suorituksen kun toistan tulevan lauantain näyttelyssä, niin ei tarvitse tuomarin sanoa, että laitan ihan lekkeriksi.
Lauantaina Ponnarin siivotessa huomasin tv:n vieressä olevan mini-meitsin. Patsas on ollut meillä tammikuusta lähtien, Ponnari sai pronssisen Bullmastiffin synttärilahjaksi Nynneliltä, mutta nyt vasta kiinnitin siihen huomiota. Nuuskin kurttunaamaa ja pitihän sitä nyt vähän nuolaistakin. Ponnarin mielestä näytti kyllä siltä, että kaappaan patsaan pään suuhuni : )
Illalla ulkoilimme kolmen koplassa ja näytin Parrallekin mallikasta juoksua. Kehuja ropisi ja astelinkin loppumatkan ihan rehvastellen : )

2 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Hieno patsas!!

Minski kirjoitti...

Mä repeän..Unto ja Unton Minimii....