Tiistaina harjoittelin hampaiden katsomista ja nätisti juoksemista. Partaa kotiin odotellessa tähystin parvekkeella kulmien tapahtumia ja seurasin intensiivisesti rusakoiden hyppelyä pellolla. Parran kotiuduttua töistä lähdimme ajelulle ja päädyimme Nakkilaan. Vouhotin menemään innoissani siitä, että pääsen Nakkilaan ja mikä siellä odottikaan: 2 pikkuruista koiraa! Perhoskoiran ja jonkun muun sekoitukset katselivat minua ihmeissäni ja kun koitin mennä tutustumaan, niin Tessi piiloutui ja Tella haukkua räksytti. Outoja tapauksia. Tutustumisesta ei oikein tullut mitään koska olin tiukasti hihnassa :( Hihnassa olemistani puolusteltiin sillä, että Tella olisi saattanut iskeä hampaansa minuun tai minä olisin voinut vahingossa jyrätä Tellan. Kun olin viimeinkin rauhoittunut, ei minua enää kiinnostanut moisiin räksyttäjiin tutustua.
Olisi varmasti ollut parempi tutustua ulkona ilman hihnaa. Tai ainakin jossain muualla kuin minun Nakkilassani. mahtoivatko pienet peijoonit syödä kaikki nakitkin kaapista?
Menen viikonlopuksi hoitoon Nakkilaan ja tarkastan samalla nakkien saldon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti