Minä täällä, Herra Hurrikaani.
Pitkästä aikaa olin järjestänyt Ponnarille yllärin. Lelukorista oli Ponnarin kotiin tullessa jäljellä pelkkä runko ja sekin melkein kahdeksikon muotoinen. Mustaa paperinarua oli ympäri eteistä ja olohuonetta ja lelujakin ajelehti lattioilla melkoinen määrä. Olemme Parran kanssa enemmän sellaisia hallitun kaaoksen miehiä ja Ponnari siisteysvimmansa kanssa on pahasti alakynnessä. Lelut ovat paljon kivempia lattialla hyrskyn myrskyn kuin siististi jossain korissa :)
Kaikilla muilla paitsi aamulenkeillä minulle on kehittynyt sellainen rutiini, että parkeeraan itseni suihkulähteen reunalle loikoilemaan. Eilenkin makoilin auringossa, suihkulähteen reunalla keppiä järsien pitkän tovin. Hengailun jälkeen hyppäsin puistonpenkille Ponnarin harjattavaksi ja voi pojat että minusta lähti karvaa. Vartin verran jaksoin olla harjattavana mutta sitten puiston nurmikko kutsui jo nuuhkuttelemaan. Miellyttävä retki ja vanhat tutut komennotkin sujuivat taas melko mallikkaasti.
Minulla on hiukan sellainen ongelma, että kun innostun, niin minusta tulee ihan villi ja hetsaantunut. Parta ja Ponnari ovat yrittäneet keksiä ratkaisua ongelmaan ja eilen olinkin Ponnarin yhden idean testikoirana. Ensin Ponnari villitsi minut ihan viirupääksi lelulla ja juoksin pitkin poikin kämppää kieli suusta lerpattaen. Kesken kaiken Ponnari komensi minut istumaan ja minun piti istua paikallani bout 20 sekuntia ennen kuin sain namin. Namin jälkeen Ponnari kääntyi pois ja oli kuin minua ei olisi olemassakaan. Otimme illalla vielä toisen samanlaisen testin, tosin tällä kertaa minun piti istua, sitten mennä maahan ja taas pysytellä paikoillani hetken tovi. Namin jälkeen Ponnari alkoi puuhailla omiaan ja minä omiani. Ainakin tuo katkaisi vouhotukseni, tiedä sitten miten tämä toimii ulkona. Se selvinnee jatkotesteissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti