
Maanantaina oli tämän kurssin viimeinen kerta, perustottelevaisuuspaketista on vielä yksi kurssi käymättä joten opiskelu ei kuitenkaan pääty tähän. Meillä oli ohitusharjoittelua hiukan suuremman ryhmän kanssa, harjoituksesta koitettiin tehdä mahdollisimman paljon normaalia lenkkiä muistuttava tapahtuma. Kiersimme soikulaa lenkkiä tiellä niin, että puolet koirakoista kulkivat myötäpäivään ja toinen puoli kulki vastapäivään. Lähdimme tielle vasta kun edellistä koirakkoa ei enää näkynyt ja ainoa haaste olivat vastaantulevat parit. Tai niinhän sen piti mennä. Ensimmäinen kierros meni siihen, että revin ja riuhdoin kuin mielipuoli, tutustuin uuteen ympäristöön ja suljin korvani kaikilta käskyiltä. Ensimmäisen kierroksella onnistuin taklaamaan Partaa melkoisella voimalla polveen (tietysti siihen samaan polveen kuin viimeksikin ettei polvi vaan pääse paranemaan) ja katkaisemaan Ponnarin peukalosta verisuonen (tavoittelin nakinpalaa mutta julmurikulmuri osuikin peukaloon). Ainoa kohta, jossa en tehnyt kaikkia maailman kevätjuhlaliikkeitä, oli luminen tienpätkä. Tuolla pätkällä loikin lumessa ja olin kuin ihmisen mieli. Seuraavat kierrokset menivät jo paremmin, osasin tulla sivulle ja mennä muiden koirien ohi. Yhdessä kohdassa menin nätisti, vaikka molemmilta puolilta tuli koirakko ohi. Ihan hyvä harjoitus, muutama miinuspiste taitaa tulla aiheuttamistani vammoista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti