vaan
nyt se on jo eilinen!
Tiistain tuhomies täällä!
Parta ja Ponnari ostivat maanantaina keittiöjakkaran, sellaisen missä on kaksi askelmaa. Sille oli tilaus sillä tykkään maata olohuoneessa ikkunan alla ja verhot irtoilevat nipsuistaan kun venkoilen ja pyörin unissani. Jakkara oli pahvilaatikossa ja vaati kokoamista. Koska kumpikaan tyypeistä ei avannut pakettia maanantaina, päätin auttaa asiassa tiistaina yksin ollessani. Ponnarin tullessa kotiin menin iloisesti häntä heiluen ja puukalikka suussani ovelle vastaan. Pahvilaatikko oli tuhannen päreinä ja 6 osasta 3 oli saanut kohtuullisen kovia osumia vahvoista hampaistani. Onneksi Ponnari unohti kameransa töihin eikä tätä apumiehen aikaansaannosta ole ikuistettu. Puulelut ovat kivoja enkä ymmärrä miksi Ponnari keräsi kalikkani keittiön työpöydälle, hankalahan ne oli sieltä saada uudestaan leikkiin mukaan. Onnistuin kuitenkin missiossani ja havahdutin Ponnarin askareistaan komealla kolinalla. Keittiössä Ponnaria odotti häntää heiluttava kirvesmies, muotoilin kalikoita taas kuin Eemeli puunukkejaan vajassa.
Puukapuloista sain energiaa ja ilta kääntyi pelkäksi viirotuskohtaukseksi. Ulkona halusin kaikkien autojen kyytiin, lentävät sorsat saivat minut pomppimaan ihan villinä ja kaikki komennot kaikuivat kuuroille korville. Illan edetessä rauhoituin kuitenkin Ponnarin viereen sohvalle ja saimme jopa harjoiteltua hiukan sormen seuraamista. Seuraan sormea nätisti koko matkan keittiöstä olohuoneeseen! Jos matkalla on esteitä, esimerkiksi oma sänkyni, mennä rymistelen vaan yli koska tiedän, että sormen pysähtyessä sanotaan: Hyvä! Ja sitten saan palkinnon! SLURPS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti