Treffeillä, tivolissa, töissä.

Huhtikuun lopulla tapasin uuden koirakaverin, Elsan.
Elsa oli tullut Espanjasta vai muutamaa päivää ennen treffejämme ja Elsa asuu Ponnarin kaverin, Sannan, luona. Tapasimme Kupittaan puistossa koska se oli puolueeton maaperä ja koska siellä on kiva ulkoilla. Käppäilimme puistossa ja tein tuttavuutta Elsan kanssa tyttöjen höpötellessä omiaan. Tulimme juttuun hyvin ja suuntasimmekin kohti koirapuistoa, jotta voisimme hiukan irrotella ilman hihnoja. Elsa on muuten aika paljon vikkelämpi jaloistaan kuin meitsi mutta kovasti koitin pysyä likan menossa mukana. Juoksimme hiekka pöllyten ja välillä otimme pienen lepohetken jatkaaksemme taas tuulispäinä menoa. Tuli päivän juoksut juostua yhdellä kertaa. Koirapuiston vieressä oli tivoli ja pois lähtiessä menimme tivolin läpi. Tiettykin siitä syystä että Ponnari halusi nähdä miten reagoin karuselliin, ihmispaljouteen, ilmapalloihin, ihan mihin vaan. Reagoin niin kuin ennenkin, en mitenkään. Ei kai sitä nyt joka asiasta niin tarvitse kiinnostua :) Tivolista kävelimme kaffelle puiston laitaan ja parkkeerasimme Elsan kanssa hetkeksi itsemme makuulle.
Puistosta lähdimme Ponnarin kanssa Ponnarin töihin, siellä olivat jo asukkaat kyselleet että koska se tiikeri vai oliko se kora, se koira-Otso, tulee kylään. Ihan ekaksi suuntasin keittiöön ja tungin pääni biojäteastiaan. Lounasaika tuli ja meni puistossa, mahassa alkoi jo kurnia ja Ponnari aina sanoo että omatoimisuus on hieno asia. Biojätteen jälkeen kävin alakerrassa ottamassa rapsuja vastaan ja sitten menimme yläkertaan katselemaan meininkiä. Ylhäällä kävin muutamassa huoneessa yksityiskäynnillä, hyppäsin yhteen sänkyyn, loikkasin sohvalle rapsutettavaksi ja olin oma valloittava itseni. Hassua on se, että vaikka olen aika viikari niin Ponnarin töissä olen tosi rauhallinen ja otan rapsut vastan rauhassa istuen, pussailen hillitysti häntä heiluen enkä juurikaan hötkyile. Ponnari oli taas tosi tosi TOSI ylpeä meitsistä.