Kukkuu, meitsi täällä taas :)

Litsis ja loiskis, mepäs oltiin metsässä! Eipä ollut enää metsikössä kuivaa mutta ei se meitsiä haitannut :) Ponnarilla oli uudet, joulupukilta saadut, kumpparit jalassa niin ei haitannut loiskuva metsä hihnan toistakaan päätä. Ihmettelin myrskyjen jäljiltä kaatuneita puita, nuuskin jäniksen papanoita ja mennä rymistelin puskissa ihan fiiliksissä. Ponnari on pohdiskellut verijäljen kokeilemista, joskos se kiinnostaisi meitsiä ja sopisi tällaiselle nivelvaivaiselle jäppiselle. Kelit eivät ainakaan toistaiseksi estäisi jäljen tekoa mutta nähtäväksi jää, osaako Ponnari tehdä sellaisen jäljen ja jos joo, niin saakohan aikaiseksi tehdä sellaisen.

Ruokauutiset ovat lupaavia, olen jo kerran syönyt jauhelihaa ja kasvismokkoa ihan mukisematta. Entiseen tyyliin se sujui, kuului vaan chomp, chomp ja chomp ja ruoka oli kadonnut kupista. Ehkä se huonon syömisen kausi johtui sittenkin tytöistä vaikka sitä kestikin niin pitkään.

Pitäisi saada aikaiseksi mennä uimalaan, viime kerrasta on melko paljon aikaa. Kun se Ponnari vaan saisi aikaiseksi selvittää Janetskin työvuorot että saadaan apuri mukaan. Janetski on kyllä tosi näppärä likka ja aina valmis mukaan kun Ponnari tarvitsee apuja. Niin ja tietty muutenkin. Nyt en pääse Janetskin luo taas muutamaan kuukauteen kylään kun Janetskin ja Pulksin yhteishuoltajuuskissa Herra ja Hidalgo eli Vilén asuu Janetskilassa. Onneksi se ei tarkoita sitä, etten silti näkisi Janetskia. Ajellaan välillä Ponnarin kanssa Janetskin kulmille ja käydään kävelyllä, ihan vaan siksi että saisin vaihtelua ulkoilumaastoon ja nuuskia uusia tuoksuja. Nivelrikko kun rajoittaa lenkkien pituutta niin kotikulmat käyvät välillä tylsiksi. Onneksi voi pöristää autolla muille maille vierahille :)