Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

torstai 26. elokuuta 2010

Paserul Open kans


Otsikko on Turkua ja tarkoittaa että jee, olin kävelytreffeillä Open kanssa.
Keskiviikkona treffattiin siis Ope ja käytiin kävelyllä meren rannassa asti. Lehmät olivat jo jättäneet laitumensa joten en päässyt tuijotuskilpailemaan ammujen kanssa. Loikin kuin varsa keväällä juttujen yli, suurin osa loikista tapahtui jänöjussien tyyliin kaikki jalat kerralla ilmaan :)Voi pojat että oli hyvä kävely, ilma oli nätti ja tuoksui syksyltä plus maasto oli vaihtelevaa ja täynnä tuoksuja. Uskaltauduin kastelemaan varpaani mereen, ihan pikkiriikkisen vaan mutta kuitenkin. Olin aika rapatassu kun rannassa oli mutapohja, metsästä tassuihin tarttui kaikkia juttuja ja hiekkatieltä otin varoiksi vielä hiekkaa varpaiden väliin. Melkoista kuravelliä Ponnari pesi tassuistani kotiin päästyämme...

Ei kommentteja: