Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Luminaamio


Kaiken hulinan keskellä olen unohtanut kertoa sen suurimman ja siisteimmän uutisen: Meillä on lunta!
Kävellessä kuuluu ihana narske ja lenkillä voi haukata välipalaa suoraan maasta. Olen kieriskellyt lumessa ihan hulluna ja haukellut valkoista hattaraa suuhuni innolla.
Tällä viikolla ei olla tehty mitään kehittävää, nyt kuulemma saa vaan huvitella. iloittelu ja lumessa riehuminen on tehnyt ihan hyvää, olen taas oma energinen itseni. Maanantai ja tiistai menivät kyllä melkein kokonaan levätessä, viikonloppu vei veronsa.
Tiistaina meillä oli Ponnarin kanssa riehuntaretki. Pyörimme ja kierimme lumessa, juoksimme hulluina ja Ponnari potki lunta ilmaan meitsin ottaessa hahtuvia kiinni.
Täytyy sanoa, että uusi talvimantteli kotiutui kreivin aikaan. Pakkasta on sen verran, ettei ilman pärjäisi, ainakaan tuollaisia lumileikkejä. Jotain hyödyllistäkin on muuten tehty, kärsivällisyysharjoitukset ovat jatkuneet. Aina hississä Ponnarilla on nami kädessä ja meitsi seisoo namia tuijottaen koko matkan ykkösestä kutoseen. Ponnari siirtelee meitsin jalkoja tai häärää jotain muuta kimpussani mutta minä poika pidän katseeni tiukasti namikädessä :)
Ai niin, kuva on kyllä viime talvelta koska tämän talvisia ei ole vielä räpsitty. Pimenee niin aikaisin, että pitää odottaa viikonloppuun kuvien kanssa..

Ei kommentteja: