Laventelilullan ensimmäinen asukas oli Bullgrin's Hint Of Respect eli Unto, Untamo Unikamelinakin tunnettu brindle bullmastiffiuros, joka oli uskomattoman kekseliäs kultakimpale ja hurmuri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Unton jälkeen tiluksille muutti rokkistara Skotlannin nummilta, Ardhub Lemmy Bee Toogood, kavereiden kesken Lemmy. Laskelmoiva, hurmaava ja älykäs mies jonka punaista rintaa koristi valkoinen L-kirjain. Hoitopoikasena täällä asui Ardhub Glenfiddich eli Angus eli Masa Pallopää. Hurmaava hölmö joka liikkui kuin rasvattu salama.
Nyt täällä huseeraa Bullgrin's Soul Animal eli Otso. Tunnetaan myös nimillä Herra Tiikerihai, Pikku-Piraija tai Piri-Ritari, riippuu päivästä ja kellonajasta mitä nimeä käytetään. Tarkkaavainen, reipas, rasavilli ja hurmaava brindle pakkaus joka on syntynyt bensaa suonissaan.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Taaskin jotain jäi kotiin

Onneksi tällä kertaa kyseessä oli kamera :)
Kuvia ei siis vielä ole, niitä saadaan varmaan Realta joka oli kehän reunalla kuvaamassa.
Käytöstavat tulivat mukaan ja hurmasin tuomarin valitsemaan itseni parhaaksi urokseksi ja lopulta rodun parhaaksi. Partaa ja Ponnaria jännitti ihan älysti siellä kehän laidalla mutta minä poika juoksin nätisti ja muutaman kerran seisonkin ihan komeasti. Satu kehui minua hurjasti kun en ollut mikään koikkaloikka, paitsi ylittäessäni kehän rajanaruja komeilla leiskautuksilla. Luulenpa, että emme ehkä enää ikinä saa näin hienoa arvostelua kuin tänään:

Beatiful dog of high class.
I absolutely love him
Stand and moves like a professional athlete
Superb temperament

Ensimmäinen serti plakkarissa ja toimme kotiin 4 ruusuketta ja 2 pokaalia. Emme jääneet katsomaan miten olisin pärjännyt junioreiden BIS-kehässä, Parta kun ei nukkunut viime yönä ollenkaan ja päätimme lähteä kotiin vielä kun kuskimme on tolkuissaan.

Uusi tuttavuuskin mahtui päivään, näimme Viivin joka on tullut aiemmin tutuksi vain bittimaailmassa. Parta ja Ponnari saivat Viiviltä hyviä neuvoja ja nehän ovat aina tervetulleita. Hauska tutustua Viivi, tapaamme varmasti uudestaankin!
Kotiin päästyämme join kipallisen vettä, söin hyvällä ruokahalulla ja menin Parran kanssa unten maille.
Melkoinen päivä!
Kuvia näyttelystä tulossa sitten kun saamme niitä, nyt väsynyt voittaja ruusukkeiden ja pokaalien kanssa :)

5 kommenttia:

Rea kirjoitti...

Onkos tää nyt se...väsynyt, mutta onnellinen Unto :o)

Suuren suuret onnittelut hienosta päivästä!

ps.kuvat pistin just sun spostii

Viivi kirjoitti...

Mahtavaakin mahtavammat onnittelut Untolle!!! Todella hieno suoritus ja vielä noin isolla koiramäärällä! Ihana poika!

Oli tosiaankin kiva viimein tutustua ihan kasvokkain. Nyt on Ponnari ja Partakin saanut kasvot ;D

Törmätäänhän taas!

Minski kirjoitti...

Superb and respect. Ihana toi kuva...kun se kuorsaa tossa palkintojen vieressä! Siitä sen huomaa että kaverilla on perusasiat kunnossa. Ja ihana poika, se se on. Vuhvuh ja onnee hömppeli Umppeli ;)

Unknown kirjoitti...

Tämä on juurikin se väsynyt mutta onnellinen Unto :)
Kiitos onnitteluista, eniten saa olla ylpeä siitä, että käyttäydyin siivosti.
Mutta eihän sitä kieltäminen käy että voittaminenkin on kivaa. Parta ja Ponnari ovat ihan suut messingillä vieläkin.

Rouva G kirjoitti...

Hienoa!! Kyllä oot Unto hieno ja suloinen koiruli! :-)