
Pallosta on älyttömästi iloa, pihalta löytyy aina joku heittämään tai potkimaan palloa meitsin kanssa ja sekös on hupia! Loikin kuin aropupu pallon perässä niin pitkälle kuin juoksuvaijeri sallii.
Olen yrittänyt kunnostautua hyönteisten metsästyksessä. Tähän mennessä ainoa saaliini on ollut leppäkertun toukka, joka mennä mateli tuolia pitkin. Kärpäsiä koitan napata kiinni ilmasta, mutta ne ovat niin nopeita liikkeissään, että vielä en ole onnistunut. Onneksi on aikaa treenaa!
Tänään pääsin pitkästä aikaa autoilemaan, teimme meinaan kesäretken Tuuriin. Tuurissa oli hirveästi ihmisiä ja osa ihmisistä jopa huomasi meitsin! Kerran minua luultiin Napolinmastiffiksi

ja toisella kertaa Rottweileriksi.

Mitä ihmettä, kysyn minä.
Päätin myös käydä katsomassa miltä Kiinassa näyttää ja kaivoin ihan raivolla kuopan tuohon pihalle. Hiukan on vielä urakka kesken, piti tulla ottamaan tupsluurit tässä välissä, että jaksan taas kaivuroida. Ponnari käski olla varovainen siellä Kiinassa, siellä voi kuulemma joutua pataan! Täytynee hetki harkita joskos kaivautuisin johonkin muualle. Ei muuta kuin karttapallo esiin ja uutta kaivauskohdetta etsimään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti