Perjantaina minulla ja Ponnarilla oli treffit Parran kanssa puistossa ja puistoon oli eksynyt muutama muukin. Koko puisto oli täynnä hienosta ilmasta nauttivia ihmisiä ja koiria. Onneksi joukkoon mahtui muutama lisää :)
Lauantaina kävimme koirapuistossa ja siellä oli varsinaiset pentutreffit!

Koirapuistossa pääsin leikkimään kahden 8 kuukauden ikäisen Coton de tuléarin pennun kanssa. Pojat olivat veljeksiä ja melkoisen sööttejä pakkauksia. Juosta viipotimme pitkin kuraista maata ja kohta meillä kaikilla olikin ihan harmaa vatsa. Cotonit näyttivät villeiltä hohtavan valkoisine turkkeineen ja vatsa harmaana.

Puistoon tuli myös 6 kuukauden ikäinen Belgianpaimenkoira. Saimme Belgistä hiukan tyttöenergiaa leikkeihimme. Cotonit lähtivät suihkuun mutta minäpä sainkin jäädä vielä leikkimään Vuokon kanssa kuraleikkejä. Kotona olin suihkun vuoro, me no like!
Sunnuntaina Parta oli töissä ja sunnuntain teema Ponnarin kanssa oli Aki Sirkesalon biisi Jouten, jonka kertosäe menee näin:
Ollaan jouten, makoillaan
vastuuta ja valintoja pakoillaan
Jouten, kahdestaan
laiskotellen saadaan
rauha maahan palaamaan
Ei hullumpi teema sunnuntaille :)
Ai niin, enhän minä koko sunnuntaita laiskotellut. Sillä välin kun Ponnari oli suihkussa, päätin hoitaa hieman rästissä olleita lukuhommia ja lukaisin läpi Mustanaamion. Muiden ei enää tarvitse lukea samaa lehteä, meitsi piti siitä huolen :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti