Olin Ponnarin kanssa alkuillasta ulkona ja kävelimme mannerheiminpuistoon jota kai useimmat paikalliset kutsuvat Mikaelinpuistoksi. Kävelin TOSI hienosti puistoon, pysähdyimme vain 2 kertaa kun innostuin vetämään hihnassa! Puistossa on luistelukenttä ja siitäkös minä poika innostuin! Olin ihan vakuuttunut että luistelijat ja jääkiekkoa pelaavat pojat olivat uusia, isoja ja liikkuvia leluja. En meinannut millään ymmärtää, etten saa mennä jäälle leikkimään muiden lasten kanssa. Mielenkiinto loppui vasta kun olimme kentän reunalla ja minulle kävi kuin Disneyn Bambille:
Loput lenkistä meni rauhallisesti jolkotellen ja ihmisten ohittaminenkin alkaa jo sujua. Kotona söin ja sitten menin tirsoille. Tirsojen jälkeen akut oli ladattu täyteen ja alkoi sellainen hyppiminen, riehuminen ja viirotuskohtaus että heikkopäisempiä hirvittää! Näytin kuulemma samalta kuin miltä riisimurojen poksunta kuulostaa kun niiden päälle kaadetaan colaa. Ensin otin syöksyn omaan sänkyyni luun kimppuun, painin hetken luun kanssa, nappasin Unelman (Unelma on pehmolelu Bulldoggi ja vähän niin kuin meitsin tyttöystävä) hampaisiini ja hyökkäsin takaisin sänkyyn. Tätä jatkui niin kauan että sänky siirtyi muutaman metrin paikaltaan. Sitten hyökkäsin kylki edellä Parran työpöytää vasten, siitä poukkoilin eteisen kenkähyllyyn ja eteisestä olohuoneeseen. Tätä rallia jatkui 10 minuuttia. Viirotuskohtauksen jälkeen menin muina miehinä surffailun seurauksena siirtyneeseen sänkyyn hiukan lepäilemään Unelman kanssa.
Parta tuli kotiin ja ihmetteli miksei nettiyhteys pelaa ja miksi piuhoja on irti seinästä. Ei ollut kuulemma uskottava tarina että Ponnari sai viirotuskohtauksen ja törmäili pöytään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti